huhtikuuta 18, 2011

Johan Bargum: Matkoja

Novellit ovat jääneet minulle etäisiksi, vaikka ne sopisivat mainiosti luettavaksi etenkin silloin, kun ei ole aikaa tai jaksamista syventyä romaaniin. Pidän itseä taitamattomana novellien lukijana ja vaivaannun jos en löydä kokoelmasta yhtenäistä teemaa. Koen helposti, että novellit jäävät toisistaan irrallisiksi ja mitäänsanomattomiksi tuokiovälähdyksiksi.

Poikkeuksiakin on. Suosikkikirjailijani Schoultzin tuotanto koostuu lähinnä novelleista. Niissä on terävä ajatus ja lyhyydestään huolimatta koskettavat isoja asioita. Taitaa olla taitavan kirjoittajan laji. Janssonin Kesäkirja koostuu yksittäistä tapahtumakuvista. Niistäkin pidin.

Nyt olen löytänyt uuden suosikin! Bargumin Matkoja sisältää kolme novellia. Olivat aivan yhtä nautinnollista luettavaa kuin pienoisromaaninsa Syyskesä. Pidän Bargumin jäntevästä ilmaisusta. Novelleissa on hyvä jännite ja niiden teemat eivät jää kerrotun vangiksi, vaan avautuvat ja niistä löytyy tuttuja piirteitä itse kunkin elämästä.

huhtikuuta 16, 2011

Johan Bargum: Syyskesä

ruotsinkielinen alkuteos

Kirjasuositus on joskus kuin lahja. Kiitos ystävälle. Kadotin uneni aamuyöllä ja luin Bargumin pienoisromaanin. Kirjassa on vain 124 sivua ja silti se onnistuu kuvaamaan koskettavasti perheen ihmissuhteita, mutta myös päähenkilön elämänasennetta ja -valintoja. Bargum ei selitä, hän kertoo sukuhuvilan tapahtumista ja antaa lukijan oivaltaa. Jäntevää ja kuulasta kerrontaa oli ilo lukea. Elämänmakuisia teemoja kirjailija lähestyi lempeän ymmärtävästi.

Kirjan takakansiteksti pitää hyvin paikkansa: "Surumielisyys, jännitys ja leikki väreilevät kuin valo ja varjo Johan Bargumin nautittavassa ihmissuhdedraamassa, jonka näyttämönä on suomenruotsalainen saaristohuvila." Kirja pääsi suosikkilistalleni. Jos vain löydän, niin hankin kirjan omaksi ja sijoitan hyllyssä Schoultzin viereen. Eilisellä kirjastoreissulla nappasin mukaan Bargumilta kaksi muutakin. Tuskin maltan odottaa lukemista. Kirjailija ei ole minulle entuudestaan tuttu, joten kiinnostaa kovasti selvittää kuka hän on, ja miten en ole törmännyt hänen nimeensä kotimaisessa kirjallisuuskeskustelussa.

huhtikuuta 15, 2011

Ann Rosman: Majakkamestarin tytär


Meri-innostuksissani tilasin ruotsalaisen Rosmanin esikoiskirjan itselleni. En tiedä olinko vielä niin Tyrskyjen vietävissä vai oliko kirja todella ikävä lukukokemus. Jos en olisi ostanut omaksi, olisin ehkä jättänyt kesken. Toisaalta on hyvä lukea erilaisia kirjoja ja tutustua omiin lukumieltymyksiin.

Majakkamestarin tyttäressä selitettiin lukijalle liikaa. Kömpelöön juoneen oli ympätty runsaasti lankoja joita lopussa kerittiin helpohkosti samalle kerälle. Henkilöt olivat paperinohuita itsestäänselvyyksien puhelijoita ja he putkahtelivat esiin kuin tyhjästä.

Mitä hyvää kirjassa oli? Meri, vene ja majakka.

En ole vielä googlannut toisten lukukokemuksia enkä kirja-arvosteluja. Odotan innolla etenkin sellaisia, joissa lukija on pitänyt kirjasta. Toivon, että niiden myötä avautuisi itsellekin jotain myönteistä Majakkamestarin tyttärestä. Kaikesta ei tarvitse pitää, mutta harvoin jää näin tympäisevä fiilis luetun jälkeen.

Silmät kiinni valittu sitaatti: "Käydäänkö katsomassa? 'Let's go down and check it out.' He olivat tottuneet puhumaan englantia Markuksen takia. Kokeneena sukeltajana Markus oli arvokas lisä porukkaan. Otto nyökkäsi sukelluspukuiselle miehelle, joka pudottautui takaperin mustaan veteen ja katosi. Otto itse ei enää sukeltanut vaan katseli kateellisena, miten nuoret kyvyt kiskoivat varusteet ylleen ja hävisivät vedenalaisille retkilleen, jotka saattoivat kestää jopa tunnin, jos jotain sattui löytymään." (s. 163)

huhtikuuta 14, 2011

Claudie Gallay: Tyrskyt


Ranskalaisen Gallayn esikoiskirja Tyrskyt oli mieluinen lukukokemus. Normandiassa sijaitseva pieni merenrantakylä, majakka, satamaravintola ja saariluonto luovat puitteet hienovireisesti kerrotulle tarinalle. Karhean omaperäisiä henkilöitä Gallay kuvaa psykologisen tarkasti. Juoni etenee verkkaisesti, menneisyyden salaisuudet avautuvat vaiheittain ja niukka ilmaisu sopii hyvin tyyliin. 

Minulle kirjan teemoiksi nousivat ihmissuhteiden monikerroksisuus, menneisyyden salaisuuksien paljastuminen, muistot ja muistaminen. "Kysymykset, vastaukset, tuo valheiden ja totuuksien monimutkainen kudelma. Asiat jotka sanotaan väärään aikaan, jotka sanotaan vain osittain tai jätetään kokonaan sanomatta. Kaikki vastavalon sävyt." (s. 170)




huhtikuuta 12, 2011

Mari Mörö: Vapaasti versoo. Rönsyjä puutarhasta



Mari Mörön kulmikkaan kolahteleva tyyli kirjoittaa on jättänyt romaaninsa suosikkilistojeni ulkopuolelle. Toisin on hänen puutarhakirjojensa suhteen. Pidin kovasti aikaisemmista: Melkein kaikki itää ja Parhaat päiväni pihalla. Uusin oli yhtä riemastuttava luettava.

Ihmisten erilaiset harrastukset, ylipäätään perehtyminen ja palava innostus mitä ihmeellisimpiin asioihin on aina kiinnostanut minua. Puutarhanhoito ei ole kovin eriskummallista, mutta Mörö viherturaa omannäköisesti ja siitä pidän.

"Vaan toisinaan, kun mikä tahansa työ sujuu ja ihminen ymmärtää hyvän elämän koostuvan siitä, että kyvyt ja haasteet ovat tasapainossa, onni hiipii elämään. Ei mikään ura tee ihmisyyttä, mutta ihmisyyttä tukee mielekäs elämäntehtävä. Perusta perhe, niitty tai puutarha tai ne kaikki - ja opit elämään, päivän kerrallaan, ja parhaina kaksi. Pääasia on, että perustaa jotakin." (s. 72)

huhtikuuta 10, 2011

Johan Theorin: Yömyrsky


Theorin oli minulle tuttu esikoisromaanistaan Hämärän hetki. Molempien kirjojen tapahtumat sijoittuvat Öölannin saarimaisemaan. Hämärän hetkessä jäi vaivaamaan epäuskottavasti kerrotut tapahtumat ja jonkinlainen hajanaisuus. Yömyrsky oli esikoista selkeästi hiotumpi. Kokonaisuus säilyi, vaikka tapahtumat kerrottiin monesta eri näkökulmasta. Juoni tempaisi mukaansa niin, että luin kirjan yhdessä päivässä. Yömyrsky oli dekkarin lisäksi kummitustarina ja kuvaus erään suvun vaiheista. Vaikka juonen huippukohtaus oli yliampuva ja loppuratkaisu hiukan liian tehty (ja kummittelut kammottavia), niin saaridekkari oli silti hyvä lukukokemus.

Lisää majakoita, lokkeja ja merentuoksuista mysteerien selvittelyä on luvassa, kun lukuvuoroaan odottavat Ann Cleevesin Valoisat illat (Shetlandinsaaret), Claudie Gallayn Tyrskyt (Normandian niemenkärki, La Hague) ja Ann Rossmanin Majakkamestarin tytär (Ruotsin länsirannikko, Marstrand).

huhtikuuta 07, 2011

huhtikuuta 06, 2011

Outi Pakkanen: Korttelin kuningatar


Pakkasen dekkarit ovat luotettavia välilukemisia. Sujuva kerronta, näppärä ja mutkaton juoni, pääkaupunkia tunteville tuttu miljöö, herkullista ruokaa ja muutama lasillisinen kuohuviiniä. Lukeminen ei vaadi ponnistelua, eikä herätä suuria pohdintoja, mutta tarjoaa mukavaa ajankulua.

Karin Fossum: Varoitus



Varoitus on norjalaisen Fossumin kymmenes Konrad Sejer -dekkari. Aiemmin lukemani perusteella osasin odottaa laadukasta jännitystä. Fossumin kerronta on jäntevää ja vaivattomasti etenevää. Tuttuun tapaan hän kuljettaa juonta vuorotellen syyllisen ja uhrin näkökulmasta. Fossum kuvaa kiinnostavasti henkilöiden ajatusmaailmaa ja mielenliikkeitä vangiten myös lukijan mielenkiinnon. Näennäisen selkeästä asetelmasta huolimatta lukija saa silti varatutua yllätyksiin.

Tämä kirja sai pohtimaan mitä meille tapahtuu, jos turvallisuudentunnettamme horjutetaan.


"Perusmuuriin oli tullut railoja, pieniä säröjä jotka kasvaisivat suuremmiksi ja saivat aikaan sen, että hänen elämänsä oli murentua täysin. Hänen temperamenttinsa oli tullut kiivaammaksi. Se alkoi näkyä kävelytyylistä ja motoriikasta kiihkeänä ja kulmikkaana liikehtimisenä ja hän paiskoi ovia rajummin ennen. Silloin tällöin kun hän oli täysin rehellinen itselleen, kuten iltaisin parin oluen jälkeen, hän tunsi ettei..." (s. 189) 

huhtikuuta 03, 2011

Tove Jansson: Kesäkirja


Tämän kirjan haluaisin hyllyyni, Solveig von Schoultzin kirjojen viereen. Kesäkirja kertoo Sophia-lapsesta, isästä ja isoäidistä, jotka viettävät kesäänsä saaressa. Pääosassa on vanhan naisen ja pienen tytön ystävyys. Kesäkirjan kertomukset ovat pieniä ja arkisia. Silti ne kertovat suurista, elämän tärkeimmistä asioista: rakkaudesta, välittämisestä ja kasvun ihmeestä.

"Minä osaan sukeltaa, Sophia sanoi. Tiedätkö sinä millaista se on kun sukeltaa? Hänen isoäitinsä vastasi: Tiedänhän minä. Pitää hellittää kaikesta, ottaa vauhtia ja sitten vain sukeltaa. Levien hipaisu tuntuu pitkin sääriä, ne ovat ruskeita ja vesi on kirkasta, ylempänä se vaalenee, ja siinä on kuplia. Sitten pitää vain liukua. Olla hengittämättä ja liukua, ja kääntyä ja kohota, tai antaa itsensä kohota. Ja sitten hengitetään ulos. Ja kellutaan. Ei muuta kuin kellutaan. Ja silmät ovat koko ajan auki, sanoi Sophia. Niin tietysti. Eihän kukaan sukella avaamatta silmiään. Uskotko että minä osaan sukeltaa, vaikken sinulle näytäkään? kysyi lapsi. Uskon, uskon, isoäiti vastasi." (s. 9)

Jansson kirjoittaa yksinkertaisesti ja liikaa tunteilematta niin ihmissuhteista kuin saariluonnosta. Silti hän onnistuu herättämään lukijassa suuria tunteita ja oivalluksia.

"Sophia tiesi, että hyvin pienillä meren saarilla ei ole multaa vaan turvetta. Turpeessa on leviä ja hiekkaa ja korvaamattoman arvokasta linnunlantaa, siksi kivien välissä kaikki kasvaakin niin hyvin. Joka vuosi muutaman viikon ajan jokainen kallionkolo kukkii, ja värit ovat paljon voimakkaammat kuin missään muualla koko maassa. Mutta ne ihmisparat, jotka asuvat sisäsaariston vihreillä saarilla, saavat tyytyä porvarilliseen puutarhaan jossa panevat lapsensa kitkemään rikkaruohoa ja kantavat selkä vääränä vettä. Pieni saari sen sijaan hoitaa itse itsensä. Se juo lumivettä ja kevätsadetta ja vihdoin kastetta, ja jos tulee kuiva aika, niin saari odottaa seuraavaan kesään ja tekee kukkansa vasta silloin. Ne ovat siihen tottuneet ja pysyvät rauhallisesti juurensa sisässä. Kenenkään ei tarvitse niiden takia kantaa pahaa omaatuntoa, sanoi isoäiti." (s. 91)