elokuuta 31, 2011

Perhospäivä

Kuva otettu heinäkuussa kasvitieteellisessä puutarhassa.
Tänään sataa vettä. Eilen oli aurinkopäivä. Heijasin Poikasta vaunu-unille ja ihailin kotipihalla lenteleviä nokkosperhosia. Myöhemmin iltapäivällä samanlainen kaunotar lennähti avoimesta ikkunasta sisään keskelle antoisaa ja mielivirkistävää keskustelua.



elokuuta 28, 2011

Håkan Nesser: Sukujuhlat

Kirjassa on harvoin näin vetävä alku. Henkilöiden esittely ja etenkin heidän välisten suhteiden kuvaaminen imaisi heti mukaansa. Nesser antoi lukijan tietää jotain, muttei aivan kaikkea. Tartuin koukkuihin ja tuskin maltoin laskea kirjaa käsistä. Puolivälissä mukaan tuli poliisikomisario Barbarotti. Kerronta alkoi pysähdellä, intensiivinen ote herpaantui ja hätäisenoloiset ratkaisut ärsyttivät. Loppuosan notkahteluista huolimatta Sukujuhlat oli hyvä lukukokemus. Miksi?

Sukujuhlien ansio oli selkeästi rajattu, suhteellisen pieni henkilömäärä ja taitavasti rakennettu juonikuvio (alkuosa). Ruotsalaisille rikosromaaneille tyypilliseen tapaan tässä kirjassa ei kikkailtu ylimääräisillä yhteiskunnallisuuksilla tai rakenneltu mutkikkaita ratkaisuja rikoksen selvittämiseksi. Yksinkertainen, uteliaaseen mieleen vetoava tarina. Nesser tietää miten lukija pidetään otteessa.

Kiinnostuin Nesseristä luettuani häneltä ei-rikosromaanin Kim Novak ei uinut Genesaretin järvessä. Kirja on edelleen suosikkini Nesserin tuotannosta.

Rikosten jälkeen kaipaan jotain aivan muuta. Lukulistalla on muutama ehdokas, mutta hiljattain tekemäni kirjatilaus ei ole vielä saapunut ja kotimaisista syysuutuuksista tein vasta varauksia kirjastoon. Nyt on hyvä hetki tutkia oman hyllyn lukemattomia. Valitsen sieltä muutaman mahdollisen ja annan Kuvasulan tehdä ehdotuksen seuraavasta luettavasta. On jännittävä kuulla hänen vastaus kysymykseen: "Millä perusteella juuri tämä kirja?"

elokuuta 26, 2011

Tuula Mai Salmela: Syvyyden avaimet

Juuri väitöskirjansa valmiiksi saanut biologi Maana Santanen viettää sairauslomaansa, mutta joutuu keskelle murhatutkimuksia, kun tutkijakollega löydetään kuolleena. Samaan aikaan Maana ja virkaveljensä Antonio Bustamente saavat rahakkaan tarjouksen. Kansainvälinen yritys haluaa ostaa option heidän muuntogeenistä papua käsittelevään tutkimukseensa.

Salmelan toinen Maana Santanen -dekkari oli juuri sopivaa luettavaa nenätoipilaalle. Rikoksen selvittely etenee kuin itsekseen ja jotkut yliampuvat juonenkäänteet unohtuvat, kun lukija saa uppoutua välillä Maanan yksityiselämään.  Kolmikymppinen biologi toipuu työuupumuksestaan, hoitaa vuokraisäntänsä koiranpentua, tapaa ystäviään ja sisartaan, havainnoi kesäluontoa, herkuttelee lampaankyljyksillä ja etsii sopivaa kumppania netin kautta. Viihdyttävää.

Tämän lukukokemuksen perusteella taidan silmäillä pokkarihyllyjen tarjontaa ja napata sarjan kolmannen romaanin (Uhrihärkä) hetkiin jolloin haluaa lukea ja toivoo ajan kuluvan, muttei pysty ripeään ajatushölkkään tai seuraamaan mutkikkaita juonikuvioita.

Merete Mazzarella: Marraskuu

Pidän kovasti Mazzarellan runsaasti kirjallisuusviitteitä sisältävistä omaelämäkerrallisista romaaneista ja esseistä. Mazzarellan pohtiva ja rohkea tapa kirjoittaa saa parhaimmillaan ajattelemaan tuttuja teemoja (mm. isovanhemmuus, ikääntyminen) uusista näkökulmista.

Fiktiivinen Marraskuu oli ihan erilainen. Se jätti viluisen ja hämmentyneen olon. Kirjassa kerrotaan neljä löyhästi toisiinsa kiinnittyvää tarinaa. Tarinoiden henkilöt elävät vierauden ja välineellistämisen verkoissa. Kirjan kuvaamassa maailmassa tuulee koleasti ja kovaa. Marraskuu tuo mieleen kanadalaisen Atwoodin ja kotimaisen Verrosen tulevaisuusfiktiot.

PS Viluinen fiilis saattoi johtua myös niskassani olleista kylmäpakkauksista. Voimakas nenäverenvuoto on sekoittanut elämääni kahden viikon ajan. Olen suhannut sairaalan ja kodin väliä. Pahin on toivottavasti ohi.

elokuuta 17, 2011

Håkan Nesser: Pääsky, kissa, ruusu, kuolema

Olen aikaisemmin lukenut Nesseriltä Kim Novak ei uinut Genesaretinjärvessä. Lukukokemus ja mieluisa suomentaja (Saara Villa) saivat ostamaan tämän Van Veeteren -sarjan yhdeksännen kirjan. Alku on rakennettu taidokkaasti. Tapahtumista kerrotaan murhaajan, uhrien ja poliisien näkökulmasta. Lupaavan, mutta makuuni ehkä hiukan liian jännittävän alun jälkeen kerronta muuttuu rikosromaaneille tyypilliseksi.

Kylmäverisen sarjamurhaajan jäljille päästään mm. kirjallisuuteen liityvien vihjeiden avulla. Loppua kohti kirjan kiinnostavuus väheni ja aloin odottaa loppuratkaisua, joka oli sekin hatarasti rakennettu. Harmi, sillä Nesserin kerronta etenee vaivattomasti. Viisisataa sivua vilahtaa muutamassa päivässä. Kirjasta löytyy ruotsalaiselle rikoskirjallisuudelle ominaisia yhteiskunnallisia teemoja. Tämän kirjan teemat ovat yksinäisyys, julkinen terveydenhuolto ja koulujen oppilashuolto. Rikoksen selvittelyn lisäksi kuvataan poliisien keskinäisiä suhteita ja heidän yksityiselämäänsä.

Pääskyn, kissan ja kuoleman löysin, mutta ruusu, mihin se liittyi?

Tänä vuonna on ilmestynyt suomennettuna Nesserin Barbarotti -sarjan ensimmäinen osa, Sukujuhlat. Nesser on sen verran kiinnostava kirjoittaja, että romaani odottaa lukuvuoroaan kirjapinossani.

elokuuta 15, 2011

Outi Pakkanen: Pelistä pois

Viihdyttävä murhamysteeri. Hmm. Sanapariin sisältyy jotain merkillistä. Muistan vuosien takaisen kommentin eräältä silloisen lukupiirimme jäseneltä. Hän ihmetteli, miten kukaan voi väittää dekkareita viihdyttäviksi. Murhassa kun ei ole mitään viihdyttävää. Dekkareita luetaan paljon, niitä valitaan riippumattoon ja laiturille lomaluettavaksi. Sanotaan, että dekkareissa viehättää niiden ennakoitavuus, selkeä ja tuttu rakenne. Hyvä dekkari pitää lukijan uteliaisuutta yllä: on kutkuttava miettiä kuka on karmean teon takana ja miksi.

Martinsonin Nokkoset kukkivat oli niin täyteläinen lukukokemus, että kaipasin ns. välikirjaa. Sellaiseksi valikoitui Pakkasen Pelistä pois. Pakkanen ei mässäile murhan yksityiskohdilla tai selvittele syvällisesti ihmismielen pahuutta. Hän kertoo tapahtumista maltillisesti ja tarjoilee lukijalle rikoksen selvittelyä pääkaupunkimaisemissa varsin viihdyttävällä tavalla.

elokuuta 06, 2011

Harry Martinson: Nokkoset kukkivat

Nokkoset kukkivat on ilmestynyt ensimmäisen kerran vuonna 1935 ja se on omaelämäkerrallinen. Teos kertoo tarinan huutolaispoika Martinista. Martinson on onnistunut kuvaamaan koskettavasti vanhempiensa hylkäämän lapsen kokemusmaailmaa: turvattomuutta, vihaa, pelkoa, surua, yksinäisyyttä, onnen hetkellisiä hipaisuja.

"Huutolaisuus oli vaihtelevaa, mutta ei hauskaa. Vuoroin oli ylhäällä, vuoroin alhaalla. Kunnalla oli oikeus tuollaiseen keinuttamiseen, ja kaikilla ihmisillä ja kaikilla heidän siivoilla lapsillaan oli oikeus sysätä joskus keinua. Nordan talossa sanottiin yhtä, Vilnäsin talossa sanottiin aivan päinvastoin kuin Tollenen talossa puhuttin ja käskettiin. 'Mitä perhanaa tässä pitää uskoa', sanoi entinen poika yhtenlaskusta. Martin ei kuitenkaan mennyt Neidin luo etsimään lohtua. Hänestä tuntui, ettei mitään lohtua annettu tai ollut. Täytyi vain odottaa tulevaisuuden rusottavia vuosia---"

Martinsonin lyyrinen kieli ja tarkat luontohavainnot ovat vaikuttavaa luettavaa.

"Kuusiseinämä kohosi kuin saukonnahkamuuri, ja sysimustalla lahdella helottivat lumpeet kuin valoläikät jättiläismäisessä, mustassa ja kyynelkiiltoisessa samettisilmässä." (s. 10)