Rakel Liehu, Jyrki Vainonen, Jo Nesbø

Helsinki-lomaviikon aikana kävin kaksi kertaa Ateneumissa Helene Schjerfbeck-näyttelyssä. Ensimmäisen kerran perheen kanssa ja toisen kerran ystävättären seurassa. Ihastuin erityisesti asetelmiin ja maalausten vihreään väriin.

Rakel Liehun Helene täydensi loistavasti näyttelyn herättämiä tunnelmia ja tutustutti taiteilijan henkilöhistoriaan. Kirja on upea, kuin runo! Liehu maalaa sanoin syvällisen kuvan taiteilijan persoonasta. Helenen elämäntarinan kautta hän kertoo myös tuon ajan taiteilijoista ja Suomen historian käänteistä.

Jyrki Vainosen Linnunpöntönrakentaja on aiheensa lisäksi myös ulkoasultaan houkutteleva kirja. Vainonen on rakentanut elämänsä aikana satoja linnunpönttöjä. Kirjassa hän kertoo kohtaamisistaan lintujen kanssa. Sattumusten kautta lukijalle välittyy luonnon rikkaus ja yllätyksellisyys. Tässä kirjassa selvisi, että myös Vainosen romaaneissa lehahtelee siivekkäitä, joten laitoin lukulistalle nekin.

Nesbøn Harry Hole -sarja on tullut jo tutuksi. Lumiukko on lukemistani karmaisevin. Jossain vaiheessa tuntui, että juoni karkasi käsistä ja aloin tympääntyä kirjan maailmaan. Saattoi johtua siitäkin, että Helene-kirja jäi elämään ajatuksiin ja vauhdikas dekkari oli liian räväkkä luettava heti perään.

Lomailua eräretkellä ja pääkaupungissa

Riisitunturi

Korouoma

Suomenlinna

Helsingin tuomiokirkko

Kuvasulan mökkikuvia

Lomalla luetut

Kristiina Lähteen esikoisromaani Joku on nukkunut vuoteessani oli ilahduttava lukukokemus. Rosa herää aamulla ja huomaa vieraan miehen asettuneen taloksi. Mies syö aamiaista, lähtee töihin ja palaa iltapäivällä laittamaan ruokaa. Rosa hakee apua selvittääkseen mysteerin. Lääkäri ja poliisi eivät ota asiaa vakavasti, miehen toiminta kuulostaa aivan normaalilta.

Riemastuttava juonikuvio etenee kutkuttavasti ja arvoitus selviää. Valitsin kirjan lomareissulukemiseksi, mutta ahmin sen jo menomatkan aikana. Tämän perusteella aion tutustua Lähteen aiemmin julkaistuihin runokirjoihin.

Ondaatjen Divisadero ei yltänyt Anilin varjon tasolle. Tarina saa alkunsa traagisesta tapahtumasta. Tapahtumaan osallisten nuorten tiet eroavat. Kirjassa kerrotaan kunkin näkökulmasta tulevaisuudesta ja siitä, miten menneisyys vaikuttaa valintoihin. Kirjan rakenne ja sisäkkäiset tarinat tekivät lukemisesta raskaan, vaikka kerronta onkin sujuvaa ja kaunista.

Riina Katajavuoren kirjoituskokoelma Perhehytti oli hykerryttävää luettavaa. Lasten kanssa kohtaa kiperiä kysymyksiä ja vanhemmuus saa usein ymmälleen. On aina yhtä lohdullista lukea, miten samankaltaisia asioita perheissä ihmetellään. Kirjailija sanoittaa arjen pohdinnat niin, että niihin saa etäisyyttä ja monet ärtymystä aiheuttavat asiat alkavat hymyilyttää.

Katajavuoren teksteistä välittyy lapsuuden ja lasten arvostaminen. Turhan usein lapsuusaikaa pidetään jonain, mikä pitää suorittaa ja ohittaa mahdollisimman pian. Monessa yhteydessä (esim. julkiset paikat) lapset koetaan häiriönä ja elämän normaaliutta sekoittavana asiana.