Olen aikaisemmin lukenut Outi Almin novelleja. Eräs on jäänyt mieleen, sillä se nauratti makeasti. En muista (yllätys, yllätys) mistä kokoelmasta ja minkä niminen, mutta pitänee etsiä käsiin jollakin kirjastoreissulla.
Sekin on jäänyt arvoitukseksi, mikä sai ostamaan Hemingwayn naiset omaan hyllyyn, mutta siellä se on odottanut lukemista muutaman vuoden. Ensimmäinen lukukerta päättyi alkusivuille. Epäuskottavalta tuntunut aloitus sai silloin jättämään romaanin kesken. Uteliaisuus tarinaa kohtaan kuitenkin voitti, kun naapurini ja ystävättärensä lukivat kirjan.
Hemingwayn naiset kertoo kahden naisen ystävyydestä dialogin keinoin. Maija on juuri eronnut kirjastonhoitaja ja Kaisa elämää nähnyt kahdeksankymppinen. Sattumalta toisiinsa törmänneet naiset tutustuvat toisiinsa ja alkavat tapaamisissaan muistella mennyttä, elämänvalintoja ja ikääntymistä. Kaisan ja Maijan kirjahyllyistä löytyy Hemingwayn tuotantoa. Millä tavalla kirjailija liittyy naisten elämään?
Kirjassa on mielenkiintoisia teemoja, mutta niiden käsittely jää pinnalliseksi ja teemojen yhteydet toisiinsa sitomatta. Hemingwayhin liittyvä juonenkäänne herättää ihmetystä. Lukukokemus jäi silti myönteiseksi, sillä siitä sukeutui miellyttävä keskustelu kotiäitilounaalla. Keksimme kirjaan meitä enemmän miellyttävän loppuratkaisun ja keskustelu naisen rooleista tulee jatkumaan. Jäimme myös miettimään romaaneja joiden pääteema on naisten ystävyys.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti