Olen aina pitänyt Waltarista ja lukenut hänen tuotantoaan eri ikävaiheissa. En ollut kuullut romaanista Neljä päivänlaskua ennen kuin ystäväni vinkkasi siitä. Luin kirjaa itselleni epätavallisen hitaasti* ja heti alkusivuilla tiesin, että haluan romaanin itselle. Waltarin ironia (tekstiin upotetut viitteet selityksineen) toi mieleeni lempikirjailijani Jose Saramagon. Lukijaa suuresti huvittavien viitteiden lisäksi nautin päähenkilön mielenliikkeiden kuvauksesta ja keskusteluista eläinten kanssa, sydämen seikkailuista ja luontokuvauksesta. Kirjasta kiinnostuneet voivat lukea lisää täältä.
Innostuin lukukokemuksesta niin, että Waltari pääsi kesän lukulistalle. Tekee mieli tutustua myös Panu Rajalan teokseen: Unio mystica: Mika Waltarin elämä ja teokset.
*Lukunopeuden hidastumiseen on vaikuttanut Poikasen mukanaan tuoma uusi päiväohjelma ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti