Ulla-Lena Lundberg: Mitä sydän halajaa

Mitä sydän halajaa on talonpoikaispurjehduksen historiaa käsittelevän trilogian kolmas osa. Aikaisemmat osat ovat Leo ja Suureen maailmaan.

Romaanin alussa kerrotaan tarinan päähenkilön, sosiaaliantropologi Leonora Eskilssonin värikkäästä suvusta. Lundberg kuvailee henkilöitä sydämet sulattavasti. Ei voi kuin huokailla tekstin ilmaisuvoimaa. Etenkin kun alkuosassa käsitellään itseä viime aikoina mietityttänyttä samankaltaisuus - erilaisuus -teemaa.

"Ei ole helppoa myöntää että ulkonäkömme, omituisuutemme, paheemme, se mitä sanotaan temperamentiksi ja persoonallisuudeksi, ei kuulu vain meille vaan myös muille siinä joukossa, johon me itse kuulumme. Jos geenejä ajatellaan eräänlaisina persoonallisuuden sitkeinä rakenteina, modernin yhteiskunnallisen kehityksen alla kulkevia perinteen juonteita on helpompi seurata. Pyrin tutkimuksessani osoittamaan, etteivät talonpoikaispurjehduksen loistokauden ja modernin lauttakauden huomattavat yhtäläisyydet ole sattuma." (s. 61)

Kirjan keskiosassa siirrytään sukunäkökulmasta yhteiskunnalliselle tasolle. Leonora tekee tutkimusta Ahvenanmaan ohi kulkevasta lauttaliikenteestä.  Lupaavan alun jälkeen loikin paikoitellen keskiosaa, vaikka kuvaus unelmien ja toiveiden kelluttajiin kohdistetuista ylimitoitetuista odotuksista oli sinällään kiinnostavaa luettavaa.

Lopussa lukija palkitaan ylenpalttisesti. Leonora kertoo rakkaudestaan lentopelkoiseen professoriin Bernardiin. Leonora kuvailee heidän suhdetta koomisena oopperana, Leonora Isoldena ja Bernard Tristanina: "Koska Tristan ei kykene visualisoimaan mitään aistitasolla, heillä on sellaista kuin on. Hän näkee Isoldessa vain keski-ikäiseksi ehtineen, hillitysti pukeutuvan ja pystyvän naisen, jonka hän kohtaa maailman lentokentillä. hän ei lainkaan näe mitä kaikkea Isoldella on mukanaan: lehmiä ja lampaita ja pään päällä valkolintujen pilvi, lapsia jokta riippuvat hänen hameissaan, veneitä ja paatteja ja laivoja jotka purjehtivat vanavedessä. Ja taustalla talot rinteillään." (s. 227) Oivaltavaa!

Lundberg kirjoittaa värikkäästi, osuvasti ja viisaasti. Ihastuksissani tilasin kirjailijan tuotantoa Antikasta. Tähän mennessä lukemani perusteella tekstit avaavat mielenkiintoisia ajatuspolkuja, sisältävät sopivasti kiinnostavaa faktatietoa ja ennenkaikkea ovat iso ilo lukea.

Mitronen & Vilkkumaa: Sukkasillaan

Sukkasillaan -kirjassa neuvotaan sukkien neulominen silmukoiden luomisesta kärkikavennuksiin. Perusohjeen lisäksi löytyy 44 sukkaohjetta.

Kirjan alkuosassa on lyhyt historiakatsaus mielenkiintoisine valokuvineen. Suosikkikuvassani kurkijokilainen emäntä kulkee 1930-luvulla kotikujallaan puikkoja helisyttäen. "Toimeliaisuus oli naisen kunnia-asia. Kudin oli kädessä niin kotona kuin kylässäkin ja askareesta toiseen siirtyessä ehti hyvin pyöräyttää muutaman kerroksen sukkaa." (s. 11)

Sateisten iltojen huvina neuloin nämä vuosia sitten aloittamani sukat valmiiksi. Malli on kirjan perusohje ja lanka Gjestalin Maija.

Outi Pakkanen: Kissa kuussa

Jälleen leppoisa murhamysteeri. Joukko sukulaisia ja ystäviä kokoontuu Marjan kesämökille viettämään juhannusta. Kesäluonto on kauneimmillaan, sauna lämpeää, kuohuviini kuplii lasissa ja ruokapöytä notkuu herkkuja.

Illan mittaan käy ilmi, että juhlijoiden välillä on monenlaisia jännitteitä. Tuikeita katseita ja teräviä sanoja vaihdetaan, jotain myös salataan. Naapurihuvilan asukkaat herättävät voimakkaita tunteita. Juhannuspäivän helteeseen heräävät kaikki paitsi yksi. Murhatutkimus alkaa, mutta suvijuhlan vietto ei siihen pääty.

Kissa kuussa on tasapainoinen, viihdyttävä ja hyvin kerrottu tarina. Kerronnan pääpaino on ihmisten välisten suhteiden tarkastelussa. Taitavasti kuvatussa kesäidyllissä valmistetaan herkullista ruokaa ja syödään niin, että lukijan alkaa tehdä mieli välipalaa.

Kirjan henkeen sopinee tämä sunnuntainen kuva. Ruusukuvioisessa kupissa höyryää musta, vahva Assam-tee, tuoreen täysjyväleivän päällä kotimaista valkohomejuustoa, tuoksuvaa rucolaa, basilikaa ja mehukasta tomaattia.

Yrjö Sepänmaa, Liisa Heikkilä-Palo (toim.): Vesi vetää puoleensa.

Kirja tarkastelee vettä ja vesiluontoa ympäristöestetiikan näkökulmasta. Sisältö koostuu kotimaisten ja kansainvälisten tutkijoiden ja taiteilijoiden puheenvuoroista sekä valokuvista. Artikkelit ovat peräisin Rantasalmella kesällä 2000 järjestetystä Veden estetiikka-konferenssista.

Maapallon pinta-alasta suurin osa on vettä, ihminen on pääasiassa vettä ja biologisesti vesi on välttämätöntä olemassaolollemme. Jossakin vettä on liikaa, toisaalla taas liian vähän. Vesiluonto herättää ihastusta ja pelkoa.

Vesi vetää puoleensa -kirjan artikkelit ovat tieteen ja taiteen vuoropuhelua. Oli yhtä mielenkiintoista lukea luonnontieteellinen selitys lumikiteiden ja ikkunaruutujen jääkukkien synnystä kuin sisäisten kokemusten kautta hankittua tietoa pilvien estetiikasta tai veden mielikuvituksesta. Tästäkin kirjasta löytyy Ulla-Lena Lundbergin artikkeli. Tällä kertaa: "Vesi sosiaalisen konfliktin lähteenä. Kaunokirjallinen näkökulma." 

Monipuolisuutensa ansiosta Vesi vetää puoleensa sopii moneen kertaan selailtavaksi. Sitä voi lukea artikkeli, runo tai kiinnostava tekstipätkä kerrallan. Pelkästään valokuvien katseluun uppoutuu. Kirja onkin kokonaisvaltainen elämys.

Eilen teimme aamukävelyn lähisatamaan. Meri-elementti tuntuu jokiin ja metsiin tottuneelle oudolta, suurelta ja arvaamattomalta. Meressä riittää ihmettelemistä ja tutustumista vielä pitkäksi aikaa.

Kuva lähisatamasta 

Juha Iisak Koivisto (toim.): Eräjuttuja

Juha Iisak Koiviston toimittaman kirjan teemana on erämaaluonto. Kirja on jaettu kolmeen jaksoon: Metsänpoika tahdon olla, Kuukkelin maa ja Tundralla ja sademetsissä.

Ensimmäisen jakson tekstit kertovat suomalaisesta metsästä. Mukaan on otettu katkelma Aleksis Kiven Seitsemästä veljeksestä. Toinen jakso koostuu eräteksteistä, joissa liikutaan Lapissa mm. Yrjö Kokon Oksasta havupuu halkeaa. Kolmas jakso vie lukijan Suomen ulkopuolelle -tundralle, sademetsään, preerialle ja savannille. Mukana on esimerkiksi lainaukset Robinson Crusoesta ja Ulla-Lena Lundbergin lintumatkasta Siperiaan.

Kiinnostavan aiheen ympärille kerätty tekstikokoelma oli mukava luettava. Kirjassa oli sopivasti sekä fiktiivisiä, että faktatekstejä. Katkelma Seitsemästä veljeksestä jätti kipinän lukea koko kirja. Matti Kettusen Aavesoutaja sai muistelemaan isovanhempien kertomuksia "hammajaisista", elämän merkillisistä sattumuksista. Robinson Crusoe on seikkailuklassikko, joka olisi mukava lukea kokonaan ja kirjailija-tiedemiesten Peter Freuchen Nälkä ja Grzimekin Yö Ngorongoro-kraatterissa olivat huimia selviytymistarinoita. Freuschen teksti sijoittui Grönlantiin ja Grzimekin Afrikkaan.

Tässä kuvapari tämän päivän eväsretkeltä.

Outi Pakkanen: Katso naamion taa

Kotipesässä on podettu viime päivinä ärhäkkää flunssaa. Viikonloppuna oli minun vuoro kääriytyä peiton alle. Mikä tuuri, että kirjastoreissulla olin napannut pari Pakkasen dekkaria kassiini.

Pakkanen taitaa dekkareiden kirjoittamisen. Jouluista (!) tarinaa lukiessani mietin moneen kertaan, miksi kirja toisensa jälkeen jaksaa miellyttää ja viihdyttää. Lukeminen on selkeää, sillä henkilöiden määrä ja tapahtumaympäristö on rajattu. Tässä kirjassa murhaajan motiivi ja henkilöllisyys paljastuivat vasta lopussa. Pakkasen dekkareissa ei ole ylenmäärin raakuuksia, eikä kiemuraisia yhteiskunnallisia ja maailmanlaajuisia juonikuvioita. Kerronta on sujuvaa ja henkilökuvaus kiinnostavaa. Ruoanlaittokuvaukset tuovat oman lisänsä tarinoihin.

Kreetta Onkelin Kutsumus -romaanista löytyy satiirisen hauska luonnehdinta tästä cozy mystery -lajityypistä. "Oli ruotsalaisia jäljitteleviä hyvän mielen rikosromaaneja, joissa tapahtui kauheita asioita, mutta siitä huolimatta huomattiin keittää väkevää kahvia, valmistaa voileipiä erilaisilla lisukkeilla, paistaa lampaankyljyksiä, pukeutua sävykkäästi ja lämpimästi ja harjoittaa seksiä mieleisen kumppanin kanssa. Oli dekkareita joissa oli ensimmäisessä luvussa juhlat. Seuraavassa luvusssa oli aamu. Puutarhasta löytyi ruumis. Hyvännäköinen naisetsivät terästi hiusväriä, lenkkeili ja tapasi kaikki, jotka osallistuivat puutarhajuhliin. Näin kului kolmesataa sivua. Toiseksi viimeisessä luvussa hän tuli vessasta ja paljasti murhaajan. Oli mielekästä lukea naisetsivän itsetuntoisesta ja vaihtelevasta elämästä, mutta minkäänlaista ajatusprosessia murhaajan päättelemiseksi ei ollut kirjoitettu." (s. 33-34)

Täällä on kiinnostava artikkeli "Iltapäivätee murhan ja pikkuleipien kera".

Talonpoikanen kevättöissä