Kovalainen & Seppo: Puiden kansa

Saimme Kuvasulan kanssa kirjan häälahjaksi ystäviltä. Omistuskirjoituksessa toivotetaan onnea yhteisille metsäpoluille. Voiko olla osuvampaa lahjaa! Hääpäivästä on aikaa, mutta kirjan luin tänä viikonloppuna.  Kuvia on tullut katseltua jo aikaisemmin.

Puiden kansa kertoo metsistä ja puista henkisestä näkökulmasta. Vihreään kultaamme liittyy runsas määrä tapoja ja uskomuksia. Ympärillämme on edelleen puita, jotka ovat olleet tärkeitä erilaisissa rituaaleissa kuten pyhien lehtojen puut, karhunkalloja taivaisiin kohottaneet hongat tai karsikkomännyt. Monella voi olla myös nimikkopuu istutettuna.

"Ajatus kohtalonpuusta on elänyt myös lapselle tai nuorelleparille istutetuissa nimikkopuissa. Nimikkopuulla ja sen omistajalla on usein erityisen läheinen suhde toisiinsa. Omistaja vaalii puutaan, puu kiintyy omistajaansa ja aistii häntä kohtaavan onnen tai onnettomuuden. Jos puu elää vanhaksi, se muistuttaa omistajastaan seuraavillekin sukupolville." (s. 128)

Kirjan kuvat puista, metsistä ja ihmisistä ovat Suomesta, Virosta ja Vienan-Karjalasta. Puihin liittyvät perinteet ovat säilyneet Virossa ja itärajan toisella puolella pitempään kuin meillä.

Minulle oli uutta puiden kuuluminen karhumyytteihin. Poikasen saama karhukortti sai uuden merkityksen, kun luin karhun taivaallisesta alkuperästä. Samoin käsite "metsänpeitto" avasi uudella tavalla erään lukemani tekstin merkityksen. Karsikkopuita muistelen nähneeni kotiseudullani. Karsikkopuu on muuten Ville Hytösen uusimman runokirjan nimi. Parnasson arvostelun mukaan kokoelma ammentaa kansanrunoudesta.

Metsä on ollut elämässäni itsestäänselvyys, olen syntyisin pienestä kylästä metsäisten vaarojen keskeltä ja asunut lapsuuteni metsäisissä maisemissa. Papan ja isän työhuone on ollut metsä, sukuni on kulkenut metsällä riistan ja marjojen toivossa. Tuttua useimmille meille "metsäläisille". Kirja vahvisti joitakin omia ajatuksia puista ja metsäluonnosta. Samoin jotkut lapsuudessa kuulemani asiat saivat selityksen kirjan tarinoiden kautta. Ilahduttavaa oli, että se toi myös paljon uutta tietoa kansanperinteen kautta.

Huomasin, että eilisellä hiihtolenkillä katselin uusin silmin ympäröivää metsää. Samoin olohuoneen ikkunasta näkyvien pitkien ja viivasuorassa rivissä seisovien komeiden kuusten tarinat mietityttävät. Omalla pihalla kasvaa koivuja ja pihlaja. Pihlaja onkin pihapuista minulle mieluisin. Kotipuu-pihlajaan liittyy uskomus, varmaan useitakin. Tässä kirjassa sitä ei ollut ja olen jo unohtanut kuulemani, mutta kirja innosti etsimään tarinan uudelleen.