maaliskuuta 20, 2012

Willingham, Medina, Leialoha, Hamilton: Fables: Animal Farm, Storybook Love

 

Viikonloppuna pääsin tutustumaan kahteen seuraavaan Fables-sarjan osaan. Kiinnostuin sarjasta Sallan lukupäiväkirjan esittelyiden myötä. Salla on edennyt lukemisessa jo sarjan viimeisiin osiin ja hänen blogista löytyy hyvät johdannot (=houkutukset) kuhunkin osaan. Ensimmäinen osa oli tosiaan lähinnä hahmojen esittelyä ja lämmittelyä. Näissä kahdessa mennään jo niin kovaa vauhtia, että lukija voi vain haukkoa henkeä. Juonenkäänteet suhdekiemuroineen ja yllätyksineen ovat kuin saippuasarjasta. Ja hyvä niin. Fables on esimerkki populäärikulttuurista parhaimmillaan. Minulle nämä sopivat hyvin niin välilukemiseksi kuin englannin kielen verryttelyyn.

Molemmissa osissa on itsenäisiä kertomuksia, joten niitä voi myös lukea pätkittäin. Minulle kävi niin, että molemmat osat teki mieli lukea yhdellä istumalla. Storybook Loven lopussa vaihtuu piirtäjä. Ainakaan heti en mieltynyt hänen piirrosjälkeensä. Eräs hauska juttu Fablesissa on se, miten hahmoilla on esikuviensa mukaisia piirteitä. Esimerkiksi Briar Rose, Prinsessa Ruusunen, nukahtelee sadan vuoden uneen satutettuaan sormensa johonkin terävään. Taipumusta hyödynnetään juonessa kutkuttavalla tavalla.

Storybook Love päättyy lukijaa koukuttavaan tilanteeseen. Snow White pyytää Bigby Wolfia poistumaan asunnoltaan, vaikka joitakin päiviä aikaisemmin suhde tuntui saavan miellyttävän käänteen. Mitä tapahtui? Lukija tietää jo tässä vaiheessa syyn, mutta miten tilanne etenee. Ei kai tässä auta muu kuin lähteä kirjastoon hakemaan seuraava osa.

Ja mikä parasta - saan pian vaihtaa lukukokemuksia Kuvasulan kanssa. Hän lukee parhaillaan Fablesin ensimmäistä osaa!

2 kommenttia:

Salla kirjoitti...

Hii! TÄtä oli mukava lukea :)

Sanasulka kirjoitti...

Hei Salla, neljäs osa lähti hyvään vauhtiin Poikasen pitkien päiväunien aikana ;)