Vivi-Ann Sjögren: Meksikon päiväkirja

"Sade hellitti hitaasti, mutta höyryävä kosteus veti silmälasit tiheään ja läpinäkymättömään huuruun. Kapusimme jyrkänteillä, seisoskelimme hiljaa valtavien ceiba-puiden alla, löysimme tiheiköistä lisää raunioita. Korkeita kukkuloita - mitä ne kätkivät sisäänsä? Lauma hämähäkkiapinoita seurasi meitä, liaanien ja muiden köynnösten varassa ne heilauttivat itsensä puusta puuhun, mutta ne näyttivät olevan vain uteliaita. Mölyapinoiden kumeat huudot jyrähtelivät kuin ukkonen, joka tuntui tulevan samanaikaisesti joka suunnalta." (s. 150)

Sjögrenin Meksikon päiväkirja nostattaa melko varmasti matkakuumeen. Kirjailija kokee matkallaan niin viidakon ja tulivuoret kuin jättimäisen Mexico Cityn. Sjögren kuvailee kiinnostavasti värikkään Meksikon kulttuuria, ihmiskohtaamisia ja keittiön saloja. Makumaailmoista kiinnostunut ilahtuu kirjan loppuun liitetyistä resepteistä. "Meksikon keittiö on huumaa. Se on huumaavan aistillistsa, vilvoittavaa ja polttavaa, keveää, yksinkertaista. Siihen kuuluu hienostuneita yhdistelmiä, kärsivällisyyttä, tahdikkuutta - ja maissia. Aina maissia." (s. 239)

Kirjan rento, kiireetön ja pohtiva ote saavat nojatuolimatkaajan viihtymään. Elämänkokemuksen tuoma viisaus ja huumori näkyvät tekstissä. Kokeneena matkaajana Sjögren astelee miljoonakapungin huiskeessa rauhallisin mielin: "Koska en käytä kultakoruja enkä edes kelloa, minun ei tarvitse pelätä että joku ryöstäisi ne minulta. Asunnon puhelinnumeron olen painanut muistiin, en omista käsilaukkua jonka voisi ryöstää. Ulos lähteissäni otan jonkin lähikaupan muovikassin, ostan paikallisen sanomalehden, pistän rahani lehden sisään ja lehden muovikassiin - ja kannan kassia hieman hajamielisesti enkä yhtä mittaa tarkista, onko kaikki tallella." (s. 64)