Mari Mörön kulmikkaan kolahteleva tyyli kirjoittaa on jättänyt romaaninsa suosikkilistojeni ulkopuolelle. Toisin on hänen puutarhakirjojensa suhteen. Pidin kovasti aikaisemmista: Melkein kaikki itää ja Parhaat päiväni pihalla. Uusin oli yhtä riemastuttava luettava.
Ihmisten erilaiset harrastukset, ylipäätään perehtyminen ja palava innostus mitä ihmeellisimpiin asioihin on aina kiinnostanut minua. Puutarhanhoito ei ole kovin eriskummallista, mutta Mörö viherturaa omannäköisesti ja siitä pidän.
"Vaan toisinaan, kun mikä tahansa työ sujuu ja ihminen ymmärtää hyvän elämän koostuvan siitä, että kyvyt ja haasteet ovat tasapainossa, onni hiipii elämään. Ei mikään ura tee ihmisyyttä, mutta ihmisyyttä tukee mielekäs elämäntehtävä. Perusta perhe, niitty tai puutarha tai ne kaikki - ja opit elämään, päivän kerrallaan, ja parhaina kaksi. Pääasia on, että perustaa jotakin." (s. 72)
