maaliskuuta 31, 2012

Lintunen Maritta: Sydänraja, Diffenbaugh Vanessa: Kukkien kieli

Lintusen uusin romaani kertoo 17 -vuotiaasta Ronjasta. Tyttö ihailee jatkosodassa kaatunutta sukulaista ja päätyy ääri-isänmaallisen Sydänraja-verkoston jäseneksi. Yhteisö vetoaa yksinäisen Ronjan toverikaipuuseen. Tiivis yhteisö vaatii lojaalisuutta ja sankaruutta, mutta tarjoaa vastineeksi vääristyneen vallankäytön vinoja ilmiöitä.

Ronja osallistuu Sydänrajan suunnitelmien mukaan uskonnollisen yhteisön lähetysmatkalle Karjalaan. Ryhmään kuulumista ja sen toimintaa ohjaavia sääntöjä käsitellään myös hengellisen liikkeen näkökulmasta.

Pidin eniten kirjan kiinnostavista teemoista. Tarinalla on monta kertojaa ja se hankaloitti lukemista. Muutoin Lintusen runollinen ja ilmava kieli on helppoa lukea. Sota-aihetta on käsitelty viime aikoina monessa muussakin kotimaisessa romaanissa. Seuraavaksi luen mielelläni jostain muusta aiheesta.

Kukkien kieli oli iloinen lukuyllätys. Kiinnostuin kirjasta Jäljen ääni -blogin esittelyn myötä. Pitkästä aikaa oli mukava lukea jatkuvajuoninen romaani. Aluksi ajattelin, että tarina on ennalta-arvattava, mutta yllätyin myönteisesti, sillä Diffenbaugh kertoo vanhempiensa hylkäämän ja sijaiskoteja kiertäneen Victorian tarinan niin, että lukijan mielenkiinto säilyy hyvin loppuun asti.

Diffenbaugh kuvaa mielestäni hyvin menneisyyden kokemusten vaikutusta elämään, varhaisen kiintymyssuhteen puuttumista, luottamuksen rakentamisen vaikeutta, korjaavien kokemusten mahdollisuutta ja anteeksiantoa. Kukat ja kukkien kieli lisäävät tunteikkaan tarinan kiinnostavuutta.


maaliskuuta 25, 2012

Johanna Sinisalo: Enkelten verta

Johanna Sinisalon Linnunaivot jäi mieleen hyvänä lukukokemuksena. Ympäristöteeman lisäksi romaanissa patikoitiin ja pohdittiin parisuhdetta. Voisin lukea kirjan joskus uudestaan. Enkelten verta -romaanin alkuasetelma maalailee uhkakuvia tulevaisuuden maailmasta, jossa mehiläisten joukkokatoaminen kapeuttaa ihmisten olemassaolon mahdollisuuksia.

Kirjan päähenkilö on hautaustoimistoyrittäjä ja mehiläistarhuri Orvo. Orvon elämän keskipisteet ovat mehiläiset ja Eero. Orvo ei tiedä täyttä totuutta poikansa touhuista. Jotain hän aavistaa, mutta kaikki selviää tarinan edetessä.

Eero-pojan elämästä kerrotaan hänen pitämän blogin kautta. Ratkaisu on mainio, mutta samalla kirjan heikkous. Blogiteksteihin on ujutettu liikaa faktatietoa eläinoikeusaktivismista. Tieto sinänsä ja blogimerkinnät kommentteineen sisälsivät mielenkiintoista tietoa, mutta tuollaista tietoa kaivatessaan lukee sen mielummin jostain muualta kuin romaanista.

Eniten minua miellytti maagisen realismin piirteet. Esimerkiksi luhdin kautta aukeava luukku, josta Orvo pääsee kurkistamaan Toiselle Puolen. Mitä siellä on? Missä se sijaitsee? Miksi juuri Orvo pääsee kurkistelemaan toiseen maailmaan?

Kirjassa otetaan kantaa ihmisen suhteeseen luontoon ja eläimiin. Erilaiset näkökulmat ovat hyvin edustettuina. Liiallinen julistavuus väsytti toisinaan niin, että halu pohtia kirjan nostattamia kysymyksiä latistui. Harmi, sillä teemat, vetävä juoni ja rakenteelliset ratkaisut olivat lupaava kehikko. Lisäksi tekstiin jääneet kirjoitusvirheet ja jotkut luettelomaiset kohdat loivat viimeistelemättömän vaikutelman.

Kirjailija on ujuttanut romaaniin kiinnostavien myyttien lisäksi paljon faktatietoa mehiläisistä. Ensi kesänä tulee katseltua noita siivekkäitä pörriäisiä ihan uusin silmin. "Laji, joka suojautuu vihollisilta puolustusorganisaatioin ja suljetuin, suojatuin arkkitehtonisin rakennelmin. Laji joka säätelee asumuksiensa lämpötilaa. Laji, joka kykenee käsitteenmuodostukseen." (s. 56)

maaliskuuta 23, 2012

Willingham, Medina, Leialoha, Hamilton, Russell: Fables: March of the Wooden Soldiers

Jos vain mahdollista, niin meno Fabletownissa kiihtyy entisestään. Tämä osa tuli ahmittua melkein yhdellä lukukerralla. Lukuvauhti pysyi hyvin yllä, sillä albumi on rakennettu pitkän juonikuvion varaan.

Aivan kuten edellinen osa, niin tämäkin päättyy kutkuttavaan ruutuun jossa kuvataan Bigby ja Snow White. He istuvat puiston penkillä ja tapahtuu jotain, mikä saa lukijan kiemurtelemaan uteliaisuudesta. Ei auta muu kuin ryhtyä varailemaan seuraavia osia.

Jokaisen albumin alussa on esittely hahmoista ja kertaus aikaisemmista tapahtumista, joten Fablesien lukemisen voi aloittaa mistä osasta tahansa. Suosittelen itse etenemistä järjestyksessä. Niin voi seurata etenkin hahmojen ja heidän välisten suhteiden kehittymistä.

maaliskuuta 20, 2012

Willingham, Medina, Leialoha, Hamilton: Fables: Animal Farm, Storybook Love

 

Viikonloppuna pääsin tutustumaan kahteen seuraavaan Fables-sarjan osaan. Kiinnostuin sarjasta Sallan lukupäiväkirjan esittelyiden myötä. Salla on edennyt lukemisessa jo sarjan viimeisiin osiin ja hänen blogista löytyy hyvät johdannot (=houkutukset) kuhunkin osaan. Ensimmäinen osa oli tosiaan lähinnä hahmojen esittelyä ja lämmittelyä. Näissä kahdessa mennään jo niin kovaa vauhtia, että lukija voi vain haukkoa henkeä. Juonenkäänteet suhdekiemuroineen ja yllätyksineen ovat kuin saippuasarjasta. Ja hyvä niin. Fables on esimerkki populäärikulttuurista parhaimmillaan. Minulle nämä sopivat hyvin niin välilukemiseksi kuin englannin kielen verryttelyyn.

Molemmissa osissa on itsenäisiä kertomuksia, joten niitä voi myös lukea pätkittäin. Minulle kävi niin, että molemmat osat teki mieli lukea yhdellä istumalla. Storybook Loven lopussa vaihtuu piirtäjä. Ainakaan heti en mieltynyt hänen piirrosjälkeensä. Eräs hauska juttu Fablesissa on se, miten hahmoilla on esikuviensa mukaisia piirteitä. Esimerkiksi Briar Rose, Prinsessa Ruusunen, nukahtelee sadan vuoden uneen satutettuaan sormensa johonkin terävään. Taipumusta hyödynnetään juonessa kutkuttavalla tavalla.

Storybook Love päättyy lukijaa koukuttavaan tilanteeseen. Snow White pyytää Bigby Wolfia poistumaan asunnoltaan, vaikka joitakin päiviä aikaisemmin suhde tuntui saavan miellyttävän käänteen. Mitä tapahtui? Lukija tietää jo tässä vaiheessa syyn, mutta miten tilanne etenee. Ei kai tässä auta muu kuin lähteä kirjastoon hakemaan seuraava osa.

Ja mikä parasta - saan pian vaihtaa lukukokemuksia Kuvasulan kanssa. Hän lukee parhaillaan Fablesin ensimmäistä osaa!

maaliskuuta 15, 2012

Agneta Pleijel: Kevään valoa

Fablesin kakkososaa odotellessa iski lukujumi. Aloitin useita kirjoja, mutta mikään ei lähtenyt vetämään. Otin lopulta varman päälle ja nappasin hyllystäni romaanin, joka edellisellä lukukerralla ihastutti ja jonka olen aikonut lukea uudelleen. Pleijel kirjoittaa nuoren tytön, Ingertin, kautta perheen kulmikkaista ihmissuhteista. Myös mielen säröistä, perhesalaisuuksista ja henkilöhistorian merkityksestä nykyisyyteen.

"Tiesin että me emme olleet aina eläneet tässä kaupungissa. Me olimme tulleet sinne kerran. Heti kun ajattelen tätä näen kuvan. Ensimmäisenä tulee isäni, mustana ja kiiltävänä koppakuoriaisena jolla on kirkkaat siivet. Hän lentää kaupunkiin, viistosti sitä kohti, ja hänen perässään, kädet hänen mustissa koppakuoriaisliepeissään, tulee sinisenkimaltava sudenkorento: äitini Siiri. Sitten minä. Sitten veljeni." (s. 12)

Ingert haluaa ymmärtää aikuisten maailmaa, näkymättömissä olevia asioita: "Meille tapahtui jotakin; en ehkä koskaan saa selville mitä. Tiedän vain että se liittyi jotenkin rakkauteen. Se oli  meille liian suurta." (s. 164)

Kirjan teemat ovat moneen kertaan kirjoitettuja, mutta Pleijel tekee sen omaäänisesti ja taiturimaisesti. Hänen kielensä on kuulasta ja ilmavaa, runollisessa kuvailevuudessa ilmaisuvoimaista. Aloitin kirjan Poikasen aamutorkkujen aikana, jatkoin päiväunilla ja luin loppuun illalla. Uusintalukukerralla pari hämmentävää juonen käännettä latisti lukuliitoa, mutta muuten - upeaa!

PS Tätä kirjoittaessa sain tiedon, että varaamani Fables on saapunut lähikirjastoon. Sinne siis.

maaliskuuta 10, 2012

Karin Ehrnrooth: Vinoon varttunut tyttö

Edellistä romaania lukiessa mietin, että seuraavaksi voisin lukea elämäkerran. Toiveeni kuultiin ja sain nimipäivämuistamisena Ehrnroothin omaelämäkerrallisen Vinoon varttunut tyttö. Sillä, mikä on fiktiota ja mikä faktaa, ei ollut lukiessa lopulta merkitystä.

Selviytymistarina kuvaa päähenkilön lapsuuden ja nuoruuden maailmaa tunteikkaasti ja elävästi. Ehrnrooth kertoo tunnetiloista, maisemista, paikoista ja tapahtumista visuaalisen tarkasti. Pidin kovasti kerronnan tyylistä.

Lapsen tunnekokemus kelpaamattomuudestaan äidilleen välittyy riipaisevasti. Ulkopuolisuuden ja riittämättömyyden tunne aiheuttaa vaurioita kehittyvälle minäkuvalle. Aikuisuus ja asioiden käsittely antavat toivottua välimatkaa lapsuuden perhe-elämän voimakkaaseen otteeseen. Aikuisen ymmärryksellä alkaa nähdä laajempia asiayhteyksiä. Senkin, ettei ole ollut syypää "kaikkeen", vaan perheen sisäisissä vuorovaikutussuhteissa on ollut vinoutumia ja osa vääristymistä on saanut alkunsa sukupolvia sitten.

Surullisista asioista huolimatta kirjassa on paljon iloisia ja kepeitä lapsuusmuistoja. Aikuistumisen myötä herää myös toiveikkuus elämäntarinan uusista, valoisammista sävyistä. Kaikesta huolimatta.

Lukiessa olisi voinut juuttua moniin muistivirheisiin, epätarkkuuksiin ja näkökulman kapeuksiin. Olisin myös jättänyt pois päiväkirjamerkinnät ja jotkin henkilökohtaiset,  lukijoille vaikeasti avautuvat metaforat. Niiden anti on aina suurempi kokijalle itselleen kuin edelleen kerrottuna. Lukukokemukseen horjahteluilla ei ollut merkitystä, ne saattoi sivuuttaa. Kasvutarina kantoi hyvin alusta loppuun ja kerronta otti mukaansa niin, että luin romaanin vuorokaudessa.

maaliskuuta 09, 2012

Sunnuntai suksilla

Ahmavaaran tykkypuita

Teimme sunnuntaina Kuvasulan kanssa hiihtoretken Syötteen kansallispuistoon. Aurinkoinen sää ja erinomainen hiihtokeli lennättivät meitä metsäisillä laduilla 25 kilometriä. Reittivalinta oli onnistunut, sillä nousut olivat maltillisia ja pitkien loivien laskujen aikana sai ihailla vaaramaiseman meditatiivisen sinisiä näkymiä.

maaliskuuta 08, 2012

Masumittari


Viime viikolla Poikanen sai lääkärireissulta mukaansa nenämahaletkun ja ph-mittarin. Laite sujautettiin sukkareihin ja letkukiemurat kiinnitettiin ilmastointiteipillä selkään. Vuorokausi vahdittiin, että piuhat pysyvät paikoillaan ja mittari toimii asianmukaisesti. Merkattiin syömiset, oireet ja lepäämiset. Mittaustulos oli mieluinen: ei refluksia.

Grönroos: Lumen syli, Kallio: Syntikirja, Aronen: Kallorumpu


Kuka välittää ja miten selvitä, kun elämä näyttää nurjaa puolta. Kertojina ekaluokkalainen Helmi ja luokanopettaja Kaarina.

Kirjassa miellytti selkeä juoni, sujuva kerronta ja tarkka ajankuvaus. Vähempi sivumäärä olisi riittänyt. Säästeliäästi käytetyt, koskettavat  kielikuvat olivat tarkoin harkittu tehokeino.


Tavattoman pitkästyttävä ihmissuhdesykerrys.


Kallorumpu eteni tahmeasti ja olin jättää lukemisen kesken. Kirjassa on paljon pienten yksityiskohtien tarkkaa kuvailua. Yksi päivä ja kuuluisa koti - kulisseissa tapahtuu jotain, joka muuttaa kertojan elämän peruuttamattomasti. Mitä tapahtui ja kuka on kertoja? Taitavasti rakennettu tarina.