Peter Høeg: Norsunhoitajien lapset

Høegin uusin romaani on riehakkaan humoristinen tarina kadonneita vanhempiaan etsivistä sisaruksista. Kirja on täynnä värikkäitä ja erikoisia hahmoja. Veijaritarinaan on upotettu ajatteluttavia teemoja aikuistumisesta ja minuudesta, elämästä ja kuolemasta.

Päähenkilö Peter kertoo meille lukijoille näin: "On hyvin tärkeää, että sinä näet asiat selkeästi. Sillä muuten et ehkä tajua, ettei tämä kaikki mitä minä puhun sellaisten paikkojen löytämisestä, joista avautuu pääsy ulos vapauteen tästä meidän suljetummasta todellisuudestamme, ole ainoastaan puolijumalille tai muuten erityisille ihmisille varattu etuoikeus. Se kuuluu myös tällaisille sympaattisille ja pidetyille mutta aika tavanomaisille tyypeille kuin sinä ja minä." (s. 125) Peter johdattelee lukijaa päättäväisesti ovelle, joka raottuu vapauteen. Päähenkilön kautta kuvaillaan upeasti hetkeä jolloin ihminen tavoittaa välähdyksenomaisesti elämänsä merkityksellisyyden (s. 336-337).

Peter on nimennyt nokkelan sisarensa Tilten kanssa jotkut ihmiset "norsunhoitajiksi" eli henkilöiksi, joiden elämää ohjailee suuri sisäinen eläin (uskonto, aate), ei ihminen itse. Kirjan kekseliäät lapset ja karnevaalimainen takaa-ajo luovat peppipitkätossumaisen tunnelman. Vetävä tarina, taustalla mielenkiintoista pohdittavaa - tämän vuoden parhaita lukukokemuksia.

Høegilta on suomennettu aikaisemmin: Kuvitelma 20. vuosisadasta, Kertomuksia yöstä, Nainen ja apina, Lumen taju, Rajatapaukset ja Hiljainen tyttö.  Täällä lisää kirjailijasta.

Peter Høeg: Rajatapaukset

Muistan miten vaikutuin luettuani Rajatapaukset ensimmäisen kerran viitisentoista vuotta sitten. Kun huomasin kirjan ilmestyneen pokkarina, hankin sen itselle ja uusintaluin saman tien. Kirja kertoo kolmesta lapsesta, rajatapauksesta, jotka on otettu tasokkaaseen yksityiskouluun. Miksi? Toinen kirjan kantava kysymys on: Mitä on aika?

Ensimmäisestä lukukerrasta muistan lähinnä lasten riipaisevat tarinat. Vasta nyt uusintalukukerralla huomasin, että aikaa pohditaan osittain varsinaisesta juonesta irrallaan. Toinen havahduttava huomio oli, että kirja on osin omaelämäkerrallinen.

Kirja on mielestäni muistutus meille kaikille ikään katsomatta, miten tärkeä on tulla kuulluksi ja nähdyksi omana itsenä. Läsnäolo on lahja.  Myös se, että on tärkeä kuunnella ihmisiä rajapinnalla, sillä sieltä näkee tarkasti sisäpuolelle, sen osittaisen mielettömyyden ja näennäisen mitan kuka on kelpoinen.

"Sisälle päässeiden eli siis useimpien oli vaikea tajuta hänen sanojaan, he olivat kai lähinnä hyvillään, koska olivat sisäpuolella ja kuuluivat kelpoisimpiin. Ulkopuolisen elämä on yhtä pelkoa tai alistumista ja luovuttamista, sehän tiedetään. Sen ymmärtää parhaiten kun on sillä rajalla." (s. 50)

"Me istuimme siinä ja minä tiesin, että tältä tuntui kun oli päässyt kokonaan sisälle. Istuu lähellä toista ihmistä, joka ymmärtää, kaikki minkä sanoo ymmärretään, mitään ei arvostella, ja tietää olevansa välttämätön." (s. 194)

PS Kirjoitin blogitekstin sairaalassa, onnistuneen aivoaneurysma-operaation jälkeen. Puolen vuoden stressaava odotus on ohi!