Päähenkilö on vanhusten hoivakodissa sairaanhoitajana toimiva Riktor. Yksinäinen mies, joka istuskelee puistonpenkillä tarkkailemassa ihmisiä. Riktorin kohtaamiset toisten kanssa menevät kerta toisensa jälkeen vinoon. Kuolema tuntuu olevan miehen seuralainen niin töissä kuin vapaa-ajalla. Mielen mustuutta selittävää tekijää haetaan uskottavasti lapsuudesta.
Lukijalle tarjotaan sopivasti yllätyskäänteitä. Roiseja ja epäuskottavia kuvauksia ei tästä tarinasta löydy, vaan muutama harkittu, kuin ohimennen kerrottu puistatus. Jännitys syntyy todentuntuisesta ihmiskuvauksesta. Takakansitekstin mukaan: "Minä näen pimeässä ei viiltele väkivalloin vaan menee syvemmälle, pahan tekemisen mieleen."
Romaani on lajityyppinsä parhaimmistoa ja mielestäni Fossumin tähänastisista paras.
