kesäkuuta 25, 2011

Haruki Murakami: Mistä puhun kun puhun juoksemisesta

Puhuessaan juoksemisesta Murakami puhuu elämästä. Omakohtaisessa kirjassa hän kertoo riemastuttavasti kolmisenkymmentä vuotta jatkuneesta juoksuharrastuksestaan. Kirjailija ottaa lukijansa mukaan valmistautuessaan New Yorkin maratonille ja siinä samalla tulee käsitelleeksi asioita, joita voidaan nimittää elämäntaidoiksi, mm. miten suhtautua koettuun epäoikeudenmukaisuuteen. Murakami rohkaisee esimerkeillään omannäköiseen elämään. Tarkemmin ajateltuna miten muuten voisimmekaan elää. Yksinkertainen totuus, joka on yllättävän helppo kadottaa ja vaikea muistaa.

"Juuri erilaisuutensa ansiosta ihmiset kykenevät luomaan itsenäisen minuuden, jos asiaa ajattelee tarkemmin. Otetaan minut esimerkiksi. Kykenen havaitsemaan jossakin tilanteessa sellaisia puolia joita muut eivät kykene, tunnen eri tavalla kuin muut, valitsen sanat joita muut eivät valitsisi, juuri siistä syystä olen kyennyt kirjoittamaan tarinoita jotka kuuluvat vain minulle. Ja tästä syystä olemme päätyneet siihen merkilliseen tilanteeseen, että koko joukko ihmisiä lukee sen, mitä minä olen kirjoittanut. Joten se tosiasia, että minä olen minä eikä kukaan muu, on minun suurinta rikkauttani. Loukatuksi tulemisen tunne on se hinta, jonka yksilö maksaa itsenäisyydestään." (s. 22-23)

Alkukesän "ihan hyvien" lukukokemusten jälkeen Murakami oli mielenkiintoinen ja virkisti ajattelua. Ajatusvenyttelyn lisäksi kirjan lukemisella oli konkreettisia seurauksia: taidan päivittää sykemittarini ja hakea juoksukengät näkösälle vuoden tauon jälkeen.

Haruki Murakamin (s.1949) mystisiä elementtejä, populaarikulttuuria ja realismia yhdistävistä teoksista otetaan hänen kotimaassaan Japanissa miljoonapainoksia. Hänen teoksiaan on käännetty yli kolmellekymmenelle kielelle. Häneltä on suomennettu romaanit: Suuri lammasseikkailu, Sputnik rakastettuni ja Kafka rannalla.

kesäkuuta 22, 2011

Anita Konkka: Talvi Ravennassa

Kirjan päähenkilö oleskelee Italian Ravennassa. Hän etsii äidin opiskeluvuosilta jäänyttä mosaiikkiteosta ja kirjoittaa äidistään romaania. Matka saa tyttären pohtimaan nykyistä elämäänsä menneisyyden kautta. Konkan romaani on itsessään kuin värikäs mosaiikki: täynnä unia, havaintoja ympäristöstä, lapsuusmuistoja, viittauksia Danteen ja tarustoihin. Konkan kirjoitustyylistä pidin, muuten kertomuksesta jäi irrallinen ja haahuileva vaikutelma. Sinänsä teemaan mainiosti sopiva tunnelma!

"Olin viisitoistavuotias, kun sanoin Eijalle ja Ritvalle, että en viitsi lähteä pelaamaan pienoisgolfia niiden kanssa. Menin metsään yksin. Aurinko paistoi, maassa läikehtivät valot ja varjot, tuuli huojutti puita, notkopaikoissa ja tiheiden kuusien alla oli likaista lunta. Painoin kämmenet maahan ja tunsin havunneulaset ihoa vasten, räpyttelin silmiäni valossa, hämmästyin sen kirkkautta ja ilahduin kun oli niin kaunista ja hyväntuoksuista. Ei siinä sen kummempaa tapahtunut, kosketin vain maata ja tunsin että olin olemassa." (s. 105)

kesäkuuta 17, 2011

Seija Vilen: Mangopuun alla



Uskonnollisen yhteisön sääntöjen mukaan eläminen, avioituminen Intiassa, lasten syntymä, ero miehestä, irtautuminen yhteisöstä ja uuden elämän alku. Tapahtumien kulku on lukijalle selvä koko ajan, mutta kerronta lainehtii paikoitellen hurjana ja pyörittää mukanaan myös lapsuusmuistoja. Vilen kirjoittaa villisti pilke silmäkulmassa ja saa lukijan hengästymään. Kirjaa lukee aistit avoimina hämmästellen kirjoittajan mielikuvitusta. Kekseliäs ja värikäs tyyli toimii erinomaisena vastavoimana yhteisöelämän kummallisuuksille.

Ihmisen mieli kuvataan usein hauraaksi, mutta tässä kirjassa se on sitkeä: vaikka kuinka taivuttaisi, niin se ei katkea, vaan alkaa uuden kasvun. "Tarvitsin vasaran ja kirveen. Työkalupakissa oli muutama mutteri ja jakoavain. Ruuvimeisseli. Virkkuukoukkua ei näkynyt. En voinut kutoa verkkoa, mihin pudota, kun ei ollut enää puuta, johon nojata. "Kuka pilkkoi välillänne olleen sopimuksen?" terapeutti kysyi. Muutin asentoa nojatuolissa ja vilkaisin sälekaihtimen raosta taivaalle. "Minä olen sitkeä rikkaruoho. Lonkeroni kasvavat takaisin ja versovat vaaleanvihreitä ituja", vastasin. "Pilkottunakin olen elävää kompostia." (s. 222)

kesäkuuta 15, 2011

Lars Sund: Aamu-unisen lintubongarin tunnustukset



Linnuista pitävän lukijan kannalta on onni, että kirjailija Lars Sund on myös lintubongari. Niin taidokkaasti Sund kuvaa  tuttuja lintuja, luontohavaintoja, ja selvittää mikä saa lintuharrastajat liikkeelle aamuaikaisella. Aamu-unisen lintubongarin tunnustukset koostuu päiväkirjamerkinnöistä. Omien lintuhavaintojensa lisäksi Sund kertoo mielenkiintoisia seikkoja linnuista, bongausreissujen sattumuksista ja lintuhulluista harrastajista.

Lukunäyte kirjasta: "Nuori pikkulepinkäinen tuntuu sulautuneen maisemaan vaikeasti selitettävällä tavalla, se on yhtä matalan mäen kanssa, jolla on graniittilohkareita, katajapensaita, jokunen mänty, tammia, saarneja. Märehtivät lehmät lepäävät nurmella kuin valtavat tyynyt, leuat jauhavat rauhallisin edestakaisin liikkein, toisinaan lehmät kääntävät päätään ja tarkastelevat minua levollisen lempeillä silmillään. Kellotapuli kohoaa kukkulan korkeimmalla kohdalla, tapuli on tummaa punamultaa, muodoltaan melko ankea. Kuten niin monissa uplantilaisissa seurakunnissa, sekin on hyvän matkaa kirkosta, jossa on valkeiksi rapatut keskiaikaiset kiviseinät, kapeat syvälle upotetut ikkunat ja jyrkkä paanukatto. Kukkulan juurelta avautuu tasanko: laaja, pitkänomainen kypsyvän viljan aava jota metsäpukuiset rannat reunustavat. Aurinko levittää lakeuden ylle keskikesän sinisen päivänvarjonsa, jota koristavat ylilentävien suihkukoneiden jälkeensä jättämät lauhdekiemuraiset köysikuviot. Maisema on hyvin yksinkertainen. Juuri sillä hetkellä se on täydellisessä tasapainossa itsensä kanssa." (s. 211)

Kirjan kansi on kaunis. Samoin kuvittaja Ika Österbladin oivallus liittää lintuihin kuvat niiden äänestä on hykerryttävä. Kuvittaja selvittää nähneensä äänet synestesian avulla samaa tapaan kuin joillekin päivät ovat tietyn värisiä jne.

Sund viittaa kirjassaan mm. näihin ruotsalaisiin kirjailijoihin: Ekelund, Aspenström ja Martinson. Etenkin Martinson saa Sundilta kehuja: "En tiedä ketään ruotsalaista luonnonkuvaajaa joka vetäisi vertoja Martinsonille tämän parhaina hetkinä. Silloin hän kirjoittaa kuten akvarellisti maalaa: nopeasti, tarkasti, äärettömän kevyellä kädellä - kuin hän heittäisi sanat kostealle paerille. Sitä on nautinto lukea." (s. 109) Viime vuosina lukemani ruotsalaiset romaanit ovat lähes poikkeuksetta olleet hyviä: Tunström, Ekman, Rynell, Pleijel, Hesserus. Sundin mainitsemat kirjailijat pääsevät lukulistalle siellä jo odottavien maanmiestensä Enquistin ja Delblancin jatkoksi.

Sund on syntynyt 1953 Pietarsaaressa. Hän asuu Uppsalassa, mutta vierailee vuosittain juurillaan Pohjanmaalla. Pohjanmaa-eepoksesta on tehty elokuva Colorado Avenue. Sundin romaani Pieni onnellinen saari oli minulle kevään parhaita lukukokemuksia.



kesäkuuta 10, 2011

Johan Bargum: Kesäpoika/Musta salkku


Keväällä tein ilahduttava kirjailijalöydön, Johan Bargumin. Luin häneltä peräkkäin kaksi romaania ja yhden novellikokoelman. Alkuviikolla etsin luettavaa omasta kirjahyllystä ja ilokseni löysin Kesäpojan. Bargumin tyyliin romaanissa paljastetaan vähitellen ihmissuhteisiin liittyviä salaisuuksia. Taidokkaasti rakennettu tarina käsittelee elämässä pettymisen -teemaa. Takakansitekstissä teema tiivistyy tosiasiaksi, jonka hyväksyminen voi viedä aikaa ja vaatia kipeitä ratkaisuja, mutta parhaimmillaan vapauttaa. "Meidän vain on elettävä koko elämä. Yksin ja tässä." 

Tässä näyte Bargumin täsmällisestä kielestä ja vahvoja tunnelmia luovasta kerronnasta: "Mitään ei tapahtunut. Me istuimme tuijottaen kohojamme. Ääneti. Ei ollut tärkeää riisua liian lämpimiä vaatteita tai syödä. Ei ollut tärkeää puhua. ei ollut tärkeää edes että nappaisi. Ulkona merellä vyöryivät mainingit luotoja vasten, kuin hiljaisia huokauksia jostain kaukaa. Vene natisi kun rehtori nosti yhden vavan heittääkseen siiman toiseen paikkaan. Kuului sihahdus kun hän heitti savukkeen laidan yli, ja heti sen jälkeen toinen kun hän sytytti uuden. Lokit ja tiirat kirkuivat pienellä karilla tuulen puolella. Kerran tai pari kalasääksi liiti yli siivet liikkumattomina." (s. 92)

Päivä ennen Poikasen syntymää luin Bargumin agenttitarinan Musta salkku. Jäntevä ja huoliteltu teksti ihastutti jälleen. Henkilökuvaus on rikasta, lukijaa pidetään jännityksessä ja kerronta tuottaa vahvoja visuaalisia mielikuvia. Mainio lukukokemus tämäkin.

Kirja alkaa näin: "Seisoin Aleksilla ja katselin kenkäkaupan näyteikkunaa. Olin juuri keksinyt tummansinisen parin, matalat, kevyet kesäkengät, saksalaista valmistetta, kun yläpuolellani äkkiä jyrähti. Heti sen jälkeen alkoi sataa kaatamalla. Kolmosen raitiovaunu pysähtyi samalla hetkellä Fazerin musiikkikaupan pysäkille. Ryntäsin matkaan. Takaovi oli auki. Hyppäsin sisään, mutta ulos tuleva nainen töytäisi minut takaisin. Se oli raju yhteenotto, melkein törmäys. Naisella tuntui olevan yhtä kiire kuin minullakin. Hän oli mustiin pukeutunut. Tummatukkainen ja hoikka. Siinä kaikki, mitä ennätin nähdä ennen kuin hän säntäsi täyttä vauhtia tiehensä. Hänen salkkunsa putosi kadulle eteeni." (s. 7)

kesäkuuta 09, 2011

Aamuvieras


"Tömps", kuului aamulla keittiön ikkunan takaa. Tiesin jo ennen ulko-ovelta kurkistamista, että pikkulinnun lento oli pysähtynyt ikkunalasiin. Kukkatelineellä kyyhötti äkkipysähdyksestä pökertynyt pajulintu, Suomen runsaslukuisin pesimälintu. Kuvasulka asettautui kuvausasemiin ja minä ihailin lähietäisyydeltä harmaapukuista aamuvierastamme. Muutaman minuutin hämmästeltyään pajulintu jatkoi matkaansa.

kesäkuuta 07, 2011

Mika Waltari: Neljä päivänlaskua


Olen aina pitänyt Waltarista ja lukenut hänen tuotantoaan eri ikävaiheissa. En ollut kuullut romaanista Neljä päivänlaskua ennen kuin ystäväni vinkkasi siitä. Luin kirjaa itselleni epätavallisen hitaasti* ja heti alkusivuilla tiesin, että haluan romaanin itselle. Waltarin ironia (tekstiin upotetut viitteet selityksineen) toi mieleeni lempikirjailijani Jose Saramagon. Lukijaa suuresti huvittavien viitteiden lisäksi nautin päähenkilön mielenliikkeiden kuvauksesta ja keskusteluista eläinten kanssa, sydämen seikkailuista ja luontokuvauksesta. Kirjasta kiinnostuneet voivat lukea lisää täältä.

Innostuin lukukokemuksesta niin, että Waltari pääsi kesän lukulistalle. Tekee mieli tutustua myös Panu Rajalan teokseen: Unio mystica: Mika Waltarin elämä ja teokset. 

*Lukunopeuden hidastumiseen on vaikuttanut Poikasen mukanaan tuoma uusi päiväohjelma ;)