Luin viime viikolla kaksi dekkaria. Molemmat olivat pettymyksiä. Mitä on tapahtunut, kun muistan aikoinani ahmineeni dekkareita hurjat määrät. Eivät ne ennen olleet näin kehnoja. Pari
Nesbota ja yksi
Nesser jäivät hyllyyni odottamaan dekkarifiilistä.
Donna Leonin selkeä kirjoitustyyli miellyttää. Hän antaa komisario Guido Brunettin ratkoa rauhallisesti murhamysteeriä, jossa uhrina on venetsialainen nuorukainen ja tapahtumapaikkana arvostettu sotialasakatemia. Alkuasetelmassa ei ollut mitään vikaa, mutta motiivin selvittely oli tympäisevää ja korruptiokuvaus lähinnä pitkästytti.
Anna Jassonin Maria Wern-dekkarin tapahtumat alkavat, kun vanhuksen talo poltetaan, eikä naista löydy mistään. Kylän terveydenhoitaja katoaa ja lisäksi poliisi saa tutkittavakseen nuoren naisen murhan. Kyläläisillä on salaisuuksia, Maria Wernillä murheita yksityiselämässä ja lukijalla täysi työ hämmästellessä epäuskottavia juonenkäänteitä.
Seuraavaksi haluan lukea jotain ihan muuta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti