Karin Ehrnrooth: Vinoon varttunut tyttö

Edellistä romaania lukiessa mietin, että seuraavaksi voisin lukea elämäkerran. Toiveeni kuultiin ja sain nimipäivämuistamisena Ehrnroothin omaelämäkerrallisen Vinoon varttunut tyttö. Sillä, mikä on fiktiota ja mikä faktaa, ei ollut lukiessa lopulta merkitystä.

Selviytymistarina kuvaa päähenkilön lapsuuden ja nuoruuden maailmaa tunteikkaasti ja elävästi. Ehrnrooth kertoo tunnetiloista, maisemista, paikoista ja tapahtumista visuaalisen tarkasti. Pidin kovasti kerronnan tyylistä.

Lapsen tunnekokemus kelpaamattomuudestaan äidilleen välittyy riipaisevasti. Ulkopuolisuuden ja riittämättömyyden tunne aiheuttaa vaurioita kehittyvälle minäkuvalle. Aikuisuus ja asioiden käsittely antavat toivottua välimatkaa lapsuuden perhe-elämän voimakkaaseen otteeseen. Aikuisen ymmärryksellä alkaa nähdä laajempia asiayhteyksiä. Senkin, ettei ole ollut syypää "kaikkeen", vaan perheen sisäisissä vuorovaikutussuhteissa on ollut vinoutumia ja osa vääristymistä on saanut alkunsa sukupolvia sitten.

Surullisista asioista huolimatta kirjassa on paljon iloisia ja kepeitä lapsuusmuistoja. Aikuistumisen myötä herää myös toiveikkuus elämäntarinan uusista, valoisammista sävyistä. Kaikesta huolimatta.

Lukiessa olisi voinut juuttua moniin muistivirheisiin, epätarkkuuksiin ja näkökulman kapeuksiin. Olisin myös jättänyt pois päiväkirjamerkinnät ja jotkin henkilökohtaiset,  lukijoille vaikeasti avautuvat metaforat. Niiden anti on aina suurempi kokijalle itselleen kuin edelleen kerrottuna. Lukukokemukseen horjahteluilla ei ollut merkitystä, ne saattoi sivuuttaa. Kasvutarina kantoi hyvin alusta loppuun ja kerronta otti mukaansa niin, että luin romaanin vuorokaudessa.