kesäkuuta 22, 2011

Anita Konkka: Talvi Ravennassa

Kirjan päähenkilö oleskelee Italian Ravennassa. Hän etsii äidin opiskeluvuosilta jäänyttä mosaiikkiteosta ja kirjoittaa äidistään romaania. Matka saa tyttären pohtimaan nykyistä elämäänsä menneisyyden kautta. Konkan romaani on itsessään kuin värikäs mosaiikki: täynnä unia, havaintoja ympäristöstä, lapsuusmuistoja, viittauksia Danteen ja tarustoihin. Konkan kirjoitustyylistä pidin, muuten kertomuksesta jäi irrallinen ja haahuileva vaikutelma. Sinänsä teemaan mainiosti sopiva tunnelma!

"Olin viisitoistavuotias, kun sanoin Eijalle ja Ritvalle, että en viitsi lähteä pelaamaan pienoisgolfia niiden kanssa. Menin metsään yksin. Aurinko paistoi, maassa läikehtivät valot ja varjot, tuuli huojutti puita, notkopaikoissa ja tiheiden kuusien alla oli likaista lunta. Painoin kämmenet maahan ja tunsin havunneulaset ihoa vasten, räpyttelin silmiäni valossa, hämmästyin sen kirkkautta ja ilahduin kun oli niin kaunista ja hyväntuoksuista. Ei siinä sen kummempaa tapahtunut, kosketin vain maata ja tunsin että olin olemassa." (s. 105)

2 kommenttia:

Katja kirjoitti...

Ihailin opiskeluaikoina Konkan tyyliä. Minusta hän käytti niin hienosti unia ja myyttejä, kuvasi miehen ja naisen suhteita, ihan kaikkea niin taitavasti. Hyllyssä ne kirjat ovat. Täytyy tehdä nostalgiakierros. Heti Bargumin jälkeen. Pelkään vain aina, että olen ihmisenä muuttunut ja etten enää löydä sitä, mitä silloin tavoitin, että olen kaventunut lukijana (kun olen muutenkin niin ronkeli tai laiska).

Sanasulka kirjoitti...

Uskon, että tavoitat, nostalgiakierroksella löytää uusia näkökulmia, elämänkokemuksen myötä lukukokemus on ehkä syvempi kuin nuorena lukijana.

Uudelleenluen parhaillani Peter Höegin Rajatapauksia. Ei ehkä niin ravisuttava lukukokemus kuin ensimmäisellä kerralla, mutta ymmärrän kirjan teeman entistä selvemmin.