kesäkuuta 17, 2011

Seija Vilen: Mangopuun alla



Uskonnollisen yhteisön sääntöjen mukaan eläminen, avioituminen Intiassa, lasten syntymä, ero miehestä, irtautuminen yhteisöstä ja uuden elämän alku. Tapahtumien kulku on lukijalle selvä koko ajan, mutta kerronta lainehtii paikoitellen hurjana ja pyörittää mukanaan myös lapsuusmuistoja. Vilen kirjoittaa villisti pilke silmäkulmassa ja saa lukijan hengästymään. Kirjaa lukee aistit avoimina hämmästellen kirjoittajan mielikuvitusta. Kekseliäs ja värikäs tyyli toimii erinomaisena vastavoimana yhteisöelämän kummallisuuksille.

Ihmisen mieli kuvataan usein hauraaksi, mutta tässä kirjassa se on sitkeä: vaikka kuinka taivuttaisi, niin se ei katkea, vaan alkaa uuden kasvun. "Tarvitsin vasaran ja kirveen. Työkalupakissa oli muutama mutteri ja jakoavain. Ruuvimeisseli. Virkkuukoukkua ei näkynyt. En voinut kutoa verkkoa, mihin pudota, kun ei ollut enää puuta, johon nojata. "Kuka pilkkoi välillänne olleen sopimuksen?" terapeutti kysyi. Muutin asentoa nojatuolissa ja vilkaisin sälekaihtimen raosta taivaalle. "Minä olen sitkeä rikkaruoho. Lonkeroni kasvavat takaisin ja versovat vaaleanvihreitä ituja", vastasin. "Pilkottunakin olen elävää kompostia." (s. 222)

Ei kommentteja: