Fagerholm luo tunnelmia ja kertoo idyllisten saarikesien tapahtumista oivaltavasti lapsen näkökulmasta. Aikuisen lukijan on tyydyttävä tapahtumien kulussa siihen mitä Thomaksen kautta selviää. "Sitten Thomas näkee kunnolla sen mikä on ollut hänen silmiensä edessä oikeastaan kaiken aikaa, mutta mitä hän ei ole kyennyt tajuamaan, koska se on ollut niin oudossa paikassa, väärässä kohtaa." (s. 93)
Viimeinen luku, jossa lukija saa kurkistaa päähenkilölasten nuoruusikään oli mielestäni mainio ratkaisu ja liikautti pysähtynyttä kerrontaa. Ihanat naiset rannalla oli hyvin erilainen lukukokemus kuin Fagerholmilta aikaisemmin lukemani Säihkenäyttämö (2009). Säihkenäyttämö oli vinhasti kieppuva, lukijaa pyörittävä ja erikoinen romaani, joka tekisi mieli lukea uudelleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti