Johanna Venho: Syntysanat

"Mitä Hanna on tehnyt ne neljätoista vuotta, kuluneet neljätoista täyteen lastattua vuotta, joina Mesi on hoitanut lapsiaan? Vuodet joina Mesiä on kutsuttu kolmesta suunnasta. Äiti äiti äiti kolmipäinen gorgo, äiti missä nalle on, en tykkää kaalikeitosta, anna maitoa, ei väsytä, Toivo löi hiekkalapoiolla, Aamu veti tukasta, äiti lue kissakirja, äiti missä Mottonen on, äiti ota syliin! Mesi on kahlannut siinä vyötäisiä myöten ja reagoinut selkäytimellä, kaatunut tai kompuroinut minuutista toiseen koko ajan siinä hetkessä, pystymättä katsomaan kauemmas. Pyhäpyhäpyhä. Mitä Hanna on tehnyt kaikki ne yli valuvat ja liian täydet vuorokaudet? Onko Hanna kerännyt itseensä valoa ja voimaa, tietoa ja viisautta, kaikkea sitä minkä edessä Mesi on ymmällään? Onko Hanna kerryttänyt ylleen sellaisen kultaisen kuoren että häntä eivät haittaa kyläläisten katseet, ei terävä sihisevä sipinä Floorasta ja huonoista naisista pappilassa, ei pappilan maine joka valahtaa Hannankin ylle?" (S. 54)

Syntysanat kertoo kahden naisen, Mesin ja Hannan kohtaamisesta. Alati liikkeellä oleva Hanna kaipaa hengähdystä ja muuttaa synnyinseudulleen tyhjillään olevaan pappilaan. Naapuritalossa Mesi vetää arkirekeä. Naiset kohtaavat ensimmäisen kerran kirjoitettujen sanojen kautta, myöhemmin kasvotusten. Mitä sanat voivat saada aikaan?

Venho kirjoittaa runollisesti. Tarinasta löytyy siipiä, kuvia ja sanoja kätkeviä laatikoita, unia ja vettä. Monikerroksisuus mahdollistaa kirjan erilaiset lukutavat. Juoni sinällään on ohut ja kömpelö, mutta ilmaisultaan rikas kerronta ja kiinnostava alkuasetelma tekivät lukukokemuksesta hyvän. Suosikkihenkilöni oli antikvariaatin pitäjä Muhonen. Realistisilla toteamuksillaan hän avarsi ja toi raikkaan tuulahduksen naisten ristiinrastiin koukertaviin ajatuskuvioihin. Pidin myös Venhon tavasta kuvata Mesin kotiäitielämää. Kirjan loppuun sijoitettu kurkistus, mitä kunkin henkilön elämään kuuluu "tänään", oli mainio ratkaisu.

Parnasson (6/2011) arvostelu Syntysanoista oli täynnä kehuja.