heinäkuuta 29, 2011

Mia Malmi (toim.): Hullu akka! ja Paulo Coelho: Alkemisti

Luen harvoin kahta kirjaa samaan aikaan. Nyt tein poikkeuksen. Ystävä lähetti syväluotaaviin naiskeskusteluihimme liittyen Miia Malmin toimittaman Hullu akka! Kirjoituksia naiseuden pimeältä puolelta. Kuvasulka puolestaan yllätti toisen nimeni nimipäivänä Alkemistilla. Kirjalahjan antamiseen löytyy näköjään aina aihe :)


Hullu akka! koostuu kirjoittajajoukon lähinnä omakohtaisista kokemuksista. Alaotsikon mukaisesti etsitään vastauksia mistä naisten negatiiviset tunteet kumpuavat. Jotkut kirjoituksista saavat nauramaan vedet silmissä, joidenkin kohdalla jää miettimään onko paikoitellen ronski ja karkea tyyli tarpeen.  Muutama kirjoituksista pohjautuu tutkimustietoon ja antaa taatusti ajateltavaa, esimerkiksi Elina Reenkolan "Vihaavat naiset ja narsistiäidit". Hervottomin oli Elli Mäkilän PMS - pakene, jos voit. Kirjoitusten suorapuheisuus ja avoimuus oli tervetullutta vastapainoa naistenlehtien idylleille. Suosittelen. Enkä ainoastaan naisille.



Coelhon Alkemisti lienee vähänkään lukemista harrastaville tuttu. Kirja on saanut kymmeniä miljoonia lukijoita. Tarina kertoo andalusialaisesta paimenesta, joka lähtee toteuttamaan unelmaansa ja etsimään unen lupaamia aarteita. Alkemisti on sadunomainen ja allegorinen kertomus oman tien löytämisestä, sydämensä kuuntelemisesta ja merkkien tulkitsemisesta. Moneen kertaan kuultu "kurkota kohti unelmiasi" -tarina, mutta tarpeellinen muistutus rohkeudesta ja uskosta.

"----maapalloa hallitsee yksi perustotuus: on ihminen kuka tahansa ja tekee hän mitä tahansa, toive joka pursuaa syvältä sydämestä on lähtöisin Maailmankaikkeuden sielusta. Unelmansa toteuttaminen on ihmisen tehtävä maan päällä." (36)

heinäkuuta 25, 2011

Peter Høeg: Norsunhoitajien lapset

Høegin uusin romaani on riehakkaan humoristinen tarina kadonneita vanhempiaan etsivistä sisaruksista. Kirja on täynnä värikkäitä ja erikoisia hahmoja. Veijaritarinaan on upotettu ajatteluttavia teemoja aikuistumisesta ja minuudesta, elämästä ja kuolemasta.

Päähenkilö Peter kertoo meille lukijoille näin: "On hyvin tärkeää, että sinä näet asiat selkeästi. Sillä muuten et ehkä tajua, ettei tämä kaikki mitä minä puhun sellaisten paikkojen löytämisestä, joista avautuu pääsy ulos vapauteen tästä meidän suljetummasta todellisuudestamme, ole ainoastaan puolijumalille tai muuten erityisille ihmisille varattu etuoikeus. Se kuuluu myös tällaisille sympaattisille ja pidetyille mutta aika tavanomaisille tyypeille kuin sinä ja minä." (s. 125) Peter johdattelee lukijaa päättäväisesti ovelle, joka raottuu vapauteen. Päähenkilön kautta kuvaillaan upeasti hetkeä jolloin ihminen tavoittaa välähdyksenomaisesti elämänsä merkityksellisyyden (s. 336-337).

Peter on nimennyt nokkelan sisarensa Tilten kanssa jotkut ihmiset "norsunhoitajiksi" eli henkilöiksi, joiden elämää ohjailee suuri sisäinen eläin (uskonto, aate), ei ihminen itse. Kirjan kekseliäät lapset ja karnevaalimainen takaa-ajo luovat peppipitkätossumaisen tunnelman. Vetävä tarina, taustalla mielenkiintoista pohdittavaa - tämän vuoden parhaita lukukokemuksia.

Høegilta on suomennettu aikaisemmin: Kuvitelma 20. vuosisadasta, Kertomuksia yöstä, Nainen ja apina, Lumen taju, Rajatapaukset ja Hiljainen tyttö.  Täällä lisää kirjailijasta.

heinäkuuta 13, 2011

Siri Hustvedt: Kesä ilman miehiä

Miten käy Mian ja Boriksen, kun Boris ilmoittaa haluavansa pitää taukoa kolmekymmentä vuotta kestäneestä avioliitosta? Kysymys, joka pitää lukijan mielenkiinnon yllä, saa ajallaan vastauksensa.

Romaanissa on runsaasti ulottuvuuksia. Mia tekee mietintämatkan lapsuutensa kotikaupunkiin ja viettää aikaansa erilaisissa elämänvaiheissa olevien naisten seurassa: äiti, sisar, tytär, hoivakodin vanhat rouvat, naapurin nuori nainen ja kirjoituskurssin teinitytöt. Naiset pohtivat ja elävät toistensa kanssa elämän kirjoa.

Tuttuun tyyliin Hustvedt ripottelee lukijalle runsaasti kirjallisia viittauksia. Paikoitellen nämä sivupolut tuntuvat kömpelöiltä ja irrallisilta, vaikka ovatkin sellaisenaan mielenkiintoisia. Eniten pidin ajoittain pilkahtelevasta veikeästä ja iloittelevasta kirjoitustyylistä. Parhaimmillaan teksti oli rentoa ja vetävää. Mukava kesäluettava, mutta edelleenkään Hustvedt ei lukeudu suosikkeihini.

heinäkuuta 10, 2011

Monika Fagerholm: Ihanat naiset rannalla

"On heinäkuun loppu, lomakausi. Thomas ja Bella työntävät lusikkansa syvälle viilikulhoon. Nostavat lusikat korkealle ilmaan ja antavat viilin valua alas lautaselle sitkaina vanoina." (s. 61) Kirjan lukeminen oli minulle viilinvenytystä, tuntui ettei loppua tule, vaikka kuinka lusikoi. Silti ei tehnyt mieli jättää kesken.

Fagerholm luo tunnelmia ja kertoo idyllisten saarikesien tapahtumista oivaltavasti lapsen näkökulmasta. Aikuisen lukijan on tyydyttävä tapahtumien kulussa siihen mitä Thomaksen kautta selviää. "Sitten Thomas näkee kunnolla sen mikä on ollut hänen silmiensä edessä oikeastaan kaiken aikaa, mutta mitä hän ei ole kyennyt tajuamaan, koska se on ollut niin oudossa paikassa, väärässä kohtaa." (s. 93)

Viimeinen luku, jossa lukija saa kurkistaa päähenkilölasten nuoruusikään oli mielestäni mainio ratkaisu ja liikautti pysähtynyttä kerrontaa. Ihanat naiset rannalla oli hyvin erilainen lukukokemus kuin Fagerholmilta aikaisemmin lukemani Säihkenäyttämö (2009). Säihkenäyttämö oli vinhasti kieppuva, lukijaa pyörittävä ja erikoinen romaani, joka tekisi mieli lukea uudelleen.

heinäkuuta 02, 2011

Peter Høeg: Rajatapaukset

Muistan miten vaikutuin luettuani Rajatapaukset ensimmäisen kerran viitisentoista vuotta sitten. Kun huomasin kirjan ilmestyneen pokkarina, hankin sen itselle ja uusintaluin saman tien. Kirja kertoo kolmesta lapsesta, rajatapauksesta, jotka on otettu tasokkaaseen yksityiskouluun. Miksi? Toinen kirjan kantava kysymys on: Mitä on aika?

Ensimmäisestä lukukerrasta muistan lähinnä lasten riipaisevat tarinat. Vasta nyt uusintalukukerralla huomasin, että aikaa pohditaan osittain varsinaisesta juonesta irrallaan. Toinen havahduttava huomio oli, että kirja on osin omaelämäkerrallinen.

Kirja on mielestäni muistutus meille kaikille ikään katsomatta, miten tärkeä on tulla kuulluksi ja nähdyksi omana itsenä. Läsnäolo on lahja.  Myös se, että on tärkeä kuunnella ihmisiä rajapinnalla, sillä sieltä näkee tarkasti sisäpuolelle, sen osittaisen mielettömyyden ja näennäisen mitan kuka on kelpoinen.

"Sisälle päässeiden eli siis useimpien oli vaikea tajuta hänen sanojaan, he olivat kai lähinnä hyvillään, koska olivat sisäpuolella ja kuuluivat kelpoisimpiin. Ulkopuolisen elämä on yhtä pelkoa tai alistumista ja luovuttamista, sehän tiedetään. Sen ymmärtää parhaiten kun on sillä rajalla." (s. 50)

"Me istuimme siinä ja minä tiesin, että tältä tuntui kun oli päässyt kokonaan sisälle. Istuu lähellä toista ihmistä, joka ymmärtää, kaikki minkä sanoo ymmärretään, mitään ei arvostella, ja tietää olevansa välttämätön." (s. 194)

PS Kirjoitin blogitekstin sairaalassa, onnistuneen aivoaneurysma-operaation jälkeen. Puolen vuoden stressaava odotus on ohi!