Theorin oli minulle tuttu esikoisromaanistaan Hämärän hetki. Molempien kirjojen tapahtumat sijoittuvat Öölannin saarimaisemaan. Hämärän hetkessä jäi vaivaamaan epäuskottavasti kerrotut tapahtumat ja jonkinlainen hajanaisuus. Yömyrsky oli esikoista selkeästi hiotumpi. Kokonaisuus säilyi, vaikka tapahtumat kerrottiin monesta eri näkökulmasta. Juoni tempaisi mukaansa niin, että luin kirjan yhdessä päivässä. Yömyrsky oli dekkarin lisäksi kummitustarina ja kuvaus erään suvun vaiheista. Vaikka juonen huippukohtaus oli yliampuva ja loppuratkaisu hiukan liian tehty (ja kummittelut kammottavia), niin saaridekkari oli silti hyvä lukukokemus.
Lisää majakoita, lokkeja ja merentuoksuista mysteerien selvittelyä on luvassa, kun lukuvuoroaan odottavat Ann Cleevesin Valoisat illat (Shetlandinsaaret), Claudie Gallayn Tyrskyt (Normandian niemenkärki, La Hague) ja Ann Rossmanin Majakkamestarin tytär (Ruotsin länsirannikko, Marstrand).
1 kommentti:
Olen samaa mieltä, että kirja oli hyvä lukukokemus. Se tempaisi myös minut mukaansa, eikä kirjaa voinut laskea käsistään.
Öölanti oli kiehtova, pelottava, karu ja jopa eksoottinen tapahtumapaikka. Rakastin sitä. Pidän yleensäkin kirjoista, joiden tapahtumat sijoittuvat merelle tai meren läheisyyteen.
Minustakin kummittelut olivat kammottavia, varsinkin kun juoni kehittyi sopivan hitaasti. Toki kummitustarina meni lopussa vähän yli ja muutenkin kirjan loppupuolen yltiöpäinen tapahtumavyöry tuntui tarinan hidastempoisuuteen nähden suorastaan hengästyttävältä. Kuitenkaan se ei rikkonut kokonaisuutta.
Minulla on lukemista odottamassa Johan Theorinin uusin kirja Verikallio. Odotan vain sopivaa hetkeä, kun saan lukea rauhassa ilman keskeytyksiä.
Lähetä kommentti