"Huutolaisuus oli vaihtelevaa, mutta ei hauskaa. Vuoroin oli ylhäällä, vuoroin alhaalla. Kunnalla oli oikeus tuollaiseen keinuttamiseen, ja kaikilla ihmisillä ja kaikilla heidän siivoilla lapsillaan oli oikeus sysätä joskus keinua. Nordan talossa sanottiin yhtä, Vilnäsin talossa sanottiin aivan päinvastoin kuin Tollenen talossa puhuttin ja käskettiin. 'Mitä perhanaa tässä pitää uskoa', sanoi entinen poika yhtenlaskusta. Martin ei kuitenkaan mennyt Neidin luo etsimään lohtua. Hänestä tuntui, ettei mitään lohtua annettu tai ollut. Täytyi vain odottaa tulevaisuuden rusottavia vuosia---"
Martinsonin lyyrinen kieli ja tarkat luontohavainnot ovat vaikuttavaa luettavaa.
"Kuusiseinämä kohosi kuin saukonnahkamuuri, ja sysimustalla lahdella helottivat lumpeet kuin valoläikät jättiläismäisessä, mustassa ja kyynelkiiltoisessa samettisilmässä." (s. 10)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti