Joskus voi käydä niin, ettei lukulistalla ole sopivaa kirjaa, lukutuuli voi olla kateissa tai muut asiat vievät ajatuksista tilaa. Silti tekee mieli lukea, ja silloin on mukava tarttua ns välikirjaan. Sellaisia olivat minulle Kari Hotakaisen Juoksuhaudantie ja Pirjo Hassisen Kuninkaanpuisto. Nappasin molemmat kirjat naapurissa asuvan tätini hyllystä.
Juoksuhaudantie oli mainio välikirja. Leppoisa ja letkeä. Kirjasta olisi voinut juoksuttaa isoja ja merkityksellisiä teemoja parisuhteesta, erosta, pakkomielteestä, asuntokaupasta, mutta tarina toimi hyvin myös ilman ajatuksellisia syväsukelluksia. Vinhaa vauhtia pyörivät käänteet hymyilyttivät moneen kertaan.
Kuninkaanpuisto ei hymyilyttänyt lainkaan. Muutaman kymmenen sivun jälkeen olin jo jättää kesken, mutta jatkoin sitkeästi loppuun. Viimeiset sata sivua luin harppoen. Kirjan tapahtumat kerrotaan kahden henkilön kautta. Henkilöiden elämät sidotaan toisiinsa teennäisesti. Mukaan on ympätty historiaa ja puistolla on tärkeä rooli. Juoni on heikko ja sirpaleinen. Aistillinen kuvaus on tässä romaanissa tympeää, paikoitellen jopa inhottavaa. Takakansitekstin mukaan Kuninkaanpuisto on Finlandia-ehdokas 2004. Jos suomalaisen proosan kärki (etukansiteksti) on tällaista, niin en ole kiinnostunut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti