"--, koska jotkut salasivat ja vääristelivät asioita niin että huomaaminen ja kiinnostuminen oli mahdollisimman vaikeaa. Säälle tapahtui yhtä ja toista kummallista kaikkialla - mutta yhtäkkiä oli muodikasta olla välittämättä. Ihmiset elivät sisätiloissa, kulkivat niiden välit umpinaisissa ajoneuvoissa, ja hankkivat ulkoiluelämykset stimulanttien vahvistamina simulaatioina." (s. 66)
Verrosen niukka kerronta ja maagisen realismin tunnuspiirteet täyttävät romaanit ovat aikaisemmin viehättäneet, mutta Kirkkaan selkeä oli lukukokemuksena kuin maaliskuinen räntäsää: harmaa ja lattea. Pallolentoja tehtiin, kauhuskenaarioita kuvailtiin, päähenkilöä kuljetettiin paikasta ja tapahtumasta toiseen, mutta silti tarina jäi hämmentävän ohueksi ja eleettömäksi. Vai oliko niin tarkoituskin, kun ajattelee kirjan luomaa kuvaa karusta tulevaisuudesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti