lokakuuta 29, 2011

Anna Tommola: Seitsemäs käsiala

Anna Tommolan esikoiskokoelma oli iloinen yllätys, niin kokematon novellilukija kuin olenkin. Kertomukset oli ryhmitelty kolmen otsikon alle. Se antoi lukijalle viitteitä, mikä on mahdollisesti tarinoita yhdistävä juttu. Onko novellikokoelmissa aina sellainen? Lukijana toivon, että olisi jokin kokoava teema, ei vain joukko irrallisia tekstejä samoissa kansissa.

Tommolan kertomuksien hahmot ovat sivullisia ja tapahtumat vinksahtaneita, kiusallisia hetkiä, kun tietää, että toimi miten tahansa, niin hankalaksi menee. Eniten pidin Pääsiäistanssista. Nauroin ääneen sitä lukiessani. Tarinan tapahtuma on tuttu ja tunnettu: virpominen. Kirjoittaja rikkoo toimintatavan ja osoittaa mitä tapahtuu jos alamme toimia yllättävällä tavalla tutussa tilanteessa. Samalla lukija näkee totunnaisen tavan uudesta näkökulmasta ja alkaa ehkä miettiä sen mielekkyyttä. Kertomuksen kieli on riehakasta ja sopii tunnelmaan. Niminovelli Seitsemäs käsiala oli hyvä sekin - ajatteluttava kuvaus itsensä kadottaneesta Lainasta, joka oli oppinut sopeutumaan, katoamaan ja sulamaan osaksi maisemaa. Minä ja Kasper puolestaan kertoo suhteesta, joka muuttuu näennäisen harmittomasta työtoveruudesta ihan joksikin muuksi Kasperin ohjaillessa kertomuksen minää.

2 kommenttia:

Hanna kirjoitti...

Oi. Lainasin tämän kirjastosta, mutta ihastuin jo alun novelleihin niin, että päätin, että ostan tämän myös omakseni.

Sanasulka kirjoitti...

Sain tämän ystävältä lahjaksi :) Uskon, että tulee luettua vielä uudelleen.

Lukuiloa, Hanna!