Heijastuksessa kolmen ihmisen (matematiikan professori Tuomas, kuusikymppinen kampaaja Saara ja Tuomaksen nuoruudenaikainen tyttöystävä Suvi) tarinat kietoutuvat toisiinsa. Toukokuinen lauantai saa kirjan henkilöt tekemään tiliä tekojensa, menneisyytensä ja valintojensa kanssa. Miten vanhemman epärealistiset vaatimukset vaikuttavat nuoreen? Miten suuri merkitys on hänellä, joka näkee ainutlaatuisuutesi? Mikä saa elämään kaksoiselämää? Totuus vapauttaa, mutta pystyykö kukaan elämään niin paljaana? Kuinka kauan itserakennettu idylli pysyy kasassa, missä on halkeama, josta alkaa tihkua paljastavaa valoa?
"Olin jaksanut, koska opettelin pitämään mielen ja ruumiin mahdollisimman etäällä toisistaan. Minulla oli oma, päänsisäinen rajaton maailmani." (s. 53)
Suvi pohtii lapsuusmaisemassaan: "Vapaus oli muualla, ei koskaan täällä. Oikea elämä rakennettiin toisaalla ja mielenkiintoisimmat ihmiset olivat juuri siellä minne et itse vielä päässyt. Tännekö kuitenkin unohtui minun vapauteni? Kallion uurteeseen ja rantamännyn juurakkoon. Kuloheinän pyörteeseen johon kukaan ei enää astu." (s. 124)
"Osaako kukaan toivoa itselleen mitään mikä ei kääntyisi myöhemmin onnettomuudeksi? Vesilintu parahtaa kaislikossa. Astun kehästä ulos - en toivo mitään. Elämä alkaa vasta siitä hetkestä, jolloin satukirjan kannet paukahtavat kiinni. Satu jää ihmisen sisälle eikä sitä saa antaa muiden revittäväksi." (s. 129)
Yövalvomisesta väsyneenä kirjan lukeminen vaati keskittymistä. Muutamia kohtia jouduin lukemaan uudelleen. Se ei haitannut lukuiloa. Napakka ja huoliteltu teksti eteni sujuvasti, ihmissuhdekudelman avautuminen piti jännitettä yllä ja kirjan teemat saivat pohtimaan. Heijastuksessa ja Kylmässä kamarissa käsiteltiin osittain samoja aiheita. Paavilaisen teksti lipui pitkin pintavirtoja ja pyörteitä, Lintusen teksti syväsukelteli ja kosketti pohjamutia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti