maaliskuuta 11, 2011

Kevätkasvua


Olen yrittänyt pelargonien talvettamista useana vuonna, mutta heikoin tuloksin. Uudessa kodissa on ikkunallinen varasto, jonka lämpötila pidetään muutaman asteen plussan puolella. Syksyllä nostin viisi runsaasti kukkinutta pelargonia varaston hyllylle. Kastelin talvehtijoita hyvin varovasti muutaman kerran. Maaliskuun alussa kaikki pelargonit olivat hengissä. Ruukut olivat täynnä pitkiä honteloita haaleanvihreitä varsia, joukossa muutamia tummanvihreitä lehtiä.

Nostin ruukut sisälle, vaihdoin mullat ja leikkasin kasvien pituuden kolmasosaan. Uudelleenruukutuksen ja leikkaamisen välissä olisi ohjeiden mukaan pitänyt pitää viikon tauko, mutta en malttanut olla nipsauttelematta huojuvia varsia lyhyemmiksi. Muutamassa päivässä varsista on työntynyt esiin terhakoita alkuja.

Pistokkaita olisi pitänyt ottaa syksyllä, keväällä otetut eivät kuulemma lähde kasvuun. Yrittämistä ei ole kielletty ja kaikkea pitää kokeilla, joten kuvassa näkyvä pienokainen on latvapistokas. On jännittävä seurata miten pelargonien käy. Saanko kesällä ihailla kukkaloistoa vai "joudunko" hankkimaan puutarhalta uudet taimet.

PS Voin paljastaa, että tilasin jo Pukin Puutarhalta muutamia taimia, sillä eihän kukkia voi olla liikaa!



3 kommenttia:

Katja Kaukonen kirjoitti...

Hieno kuva, kaunis valo. Aloin pitää pelargoneista vasta tässä kodissa, kun tajusin niiden helppohoitoisuuden. Niihin tulee liki himo, vaikea päättää millaisia haluaisi. Enkelipelargonit ovat suloisia, sitruunalta tuoksuviakin minulla on ollut ja amppelissa riippuvaa.

Talvetin omiani joskus äitini mökillä, niistä tuli seuraavana kesänä valtavan tuuheita, mutta oli vaivaa ajeluttaa kasveja satoja kilometrejä. Silti jotenkin hellyttävää (+ tuntuu kurjalta heittää pelargonit syksyllä pois).

Millaisia tilasit tuolta Pukilta?

Sanasulka kirjoitti...

Oli vaikea valita runsaasta tarjonnasta. Tilasin munankuoripelargoneja, Mårbackaa ja jalopelargoneja. Riipuva olisi myös ihana. Ja tuoksuva...

Voi, kun onnistuisin noiden talvehtineiden kanssa. Laitan kuvia tänne blogiin miten kävi.

Löysin lähettämiäsi ihmepensaan siemeniä. Taidan kokeilla lähtevätkö vielä kasvuun. Milloin ne kannattaa laittaa multaan?

Katja Kaukonen kirjoitti...

Kannattaa panna ihmekukan siemenet itämään vasta selkeästi lähempänä kevättä. Tai sitten kesälämpimillä ulos heti. Niistä tulee melkoisia. Varaa isot ruukut.

Omani eivät parina vuonna onnistuneet. Sellaista se välillä on.

Syksyllä ihmekukka yllättää, kun alkaa kaivaa sitä ylös mullasta. Hurjan ison juurakon tekee. Sitä voi yrittää talven yli säilytellä ja seuraavana kesänä tökätä taas ulos kasvamaan.